Kokeile kuukausi maksutta

Pohjola Rakennus oy Uusimaa laajentaa urakointiin

Pohjola Rakennus oy Uusimaa vahvistaa palvelutarjontaansa perustamalla urakointiyksikön asuntotuotantoon.

Pohjola Rakennus oy Uusimaa vahvistaa palvelutarjontaansa perustamalla urakointiyksikön asuntotuotantoon.

Tähän asti yritys on keskittynyt omaperustaiseen asuntotuotantoon.

Urakointiyksikön johtajana on aloittanut Jouni Laukkarinen 1.2.2018. Hän siirtyi tehtävään Skanska Talonrakennuksesta, jossa hän työskenteli viimeksi Etelä- Suomen asuntorakentamisyksikössä työpäällikkönä.

”Haemme entistä vahvempaa jalansijaa pääkaupunkiseudun vilkkaaseen asuntorakentamiseen. Urakoitsijoiden keskittyessä pääasiassa omaan tuotantoon on sopiva hetki laajentaa toimintaa myös kilpailu-urakoinnin puolelle. Tällä varmistetaan kannattavuus suhdanneherkällä rakennussektorilla”, Laukkarinen kertoo.

”Pääkaupunkiseudulla oleva uusien asuntojen tarve on kasvanut jo useamman vuoden ajan ja tarve näyttää jatkuvan edelleenkin. Työpaikat keskittyvät kasvukeskuksiin entistä enemmän.  Vetovoimaa pääkaupunkiseudulle on, ja näin ollen uusien asuntojen tarve kasvaa entisestään. Tällä hetkellä urakkakilpailuun on tulossa hyvin kohteita, jotka kuuluvat alueeseemme.”

Pohjola Rakennus Oy Uusimaan urakointiyksikkö toteuttaa hankkeet projektinjohtomallilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Pohjola Rakennus oy Uusimaa laajentaa urakointiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat