Kokeile kuukausi maksutta

Uusiutuvan energian käyttö nousi Suomessa uuteen ennätykseen – osuus kokonaiskulutuksesta jo 36 prosenttia

Energian tuotannon päästöt kääntyivät laskuun, mutta ovat yhä suuremmat kuin vuonna 2015.

Energian tuotannon päästöt kääntyivät laskuun, mutta ovat yhä suuremmat kuin vuonna 2015.

Uusiutuvan energian osuus kaikesta Suomessa kulutetusta energiasta nousi viime vuonna jälleen uuteen ennätykseen, kertoo Tilastokeskus.

Uusiutuvien energianlähteiden kulutus kasvoi vuonna 2017 noin kuusi prosenttia ja osuus energian kokonaiskulutuksesta oli ennätykselliset 36 prosenttia.

Suurin osa uusiutuvasta energiasta tuotetaan puuperäisistä polttoaineista. Puupolttoaineilla katettiin jo 27 prosenttia kaikesta energiakulutuksesta. Puupolttoaineiden kulutus kasvoi 3,5 prosenttia, mikä johtui metsäteollisuuden sivutuotteiden ja jätepuun polton lisääntymisestä.

Suhteellisesti eniten lisääntyi tuulivoima, jonka tuotanto kasvoi 57 prosenttia. Energian kokonaiskulutuksessa tuulivoiman osuus on kuitenkin edelleen pieni, 1,3 prosenttia. Aurinkovoiman tuotanto kasvoi myös vauhdilla, ennakkotietojen mukaan 49 prosenttia. Sen osuus energiapaletissa on yhä häviävän pieni.

Kun lukuihin lisätään ydinvoiman osuus, katettiin Suomen energian kokonaiskulutuksesta 53 prosenttia päästöttömillä lähteillä.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni viime vuonna, minkä ansiosta energiantuotannon hiilidioksidipäästöt kääntyivät jälleen laskuun vuoden 2016 kasvun jälkeen.

Fossiilisten polttoaineiden ja turpeen yhteenlaskettu käyttö väheni viisi prosenttia. Saman verran vähenivät energiantuotannon päästöt. Päästöt ovat kuitenkin yhä suuremmat kuin vuonna 2015.

Kaikkiaan energian kulutus Suomessa laski viime vuonna prosentin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusiutuvan energian käyttö nousi Suomessa uuteen ennätykseen – osuus kokonaiskulutuksesta jo 36 prosenttia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat