Kokeile kuukausi maksutta

Kiinteistönvälitysalalle uusi edunvalvoja

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL on valinnut uuden toimitusjohtajan.

Kuluttajista nyt vain pieni osaa harkitsee asuntokauppoja. Kuva: Lauri Lähteenmäki

Uusi toimitusjohtaja on Maria-Elena Cowell. Hän on aiemmin työskennellyt viestintätoimisto Kaiku Helsingissä vaikuttajaviestinnän johtajana ja neuvonantajana vuodesta 2012 lähtien.

”Cowell on edunvalvonnan ja viestinnän ammattilainen, jolla on mittava kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja laajat verkostot myös mediaan. Hänen osaamistaan tarvitaan, kun teknologia ja kaupungistuminen muuttaa toimintaympäristöä radikaalisti”, toteaa KVKL:n hallituksen puheenjohtaja Max Meder.

Cowell on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja taloustieteen ylioppilas Åbo Akademista. Hän aloittaa uudessa työssään toukokuun alussa.

Liitto ilmoitti helmikuussa, että vuodesta 2008 lähtien liiton toimitusjohtajana toimineen Jukka Malilan tehtävä päättyi yhteisestä sopimuksesta.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL ry on kiinteistönvälitysalan valtakunnallinen etujärjestö Suomessa. Liitto edustaa noin 80 prosenttia toimialan yrityksistä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistönvälitysalalle uusi edunvalvoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat