Kokeile kuukausi maksutta

”Tavoitteita ei saavuteta, jos jokainen haluaa olla maalintekijä” – rakas harrastus antaa aineksia työelämäänkin

Parhaimmillaan harrastus voi tuoda paitsi iloa myös antaa aineksia työelämään. Nämä kolme miestä ovat menettäneet sydämensä jääkiekkoilulle.

Keltamustissa pelaava RT-Cupin isäntäjoukkue RT-kiekko tiukassa väännössä Skanskan joukkueen kanssa Pirkkolan jäähallissa Helsingissä Kuva: Susa Junnola

He kaikki pelasivat rakennusalan yritysturnaus RT-Cupissa maanantaina Helsingissä.

RT-Cup

RT-Cup pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 2007.

Turnauksen järjestää RT-Kiekko, joka on vuonna 1986 Otaniemen rakennusteekkareiden perustama seura.

Tänä vuonna joukkueita oli mukana 8.

Turnauksen voitti A-Insinöörit. Toiseksi sijoittui Fira. Pronssia nappasi Skanska.

NCC osallistui turnaukseen omalla joukkueellaan. Talotekniikkapäällikkö Janne-Matti Hiltunen pelaa siinä useimmiten hyökkääjänä.

”Olen pelannut lätkää lapsesta lähtien. Sen fyysisyys ja kovatempoisuus viehättää. On kiva päästä vähän kolistelemaan ja ravistelemaan.”

Hiltunen pelaa NCC:n yritysjoukkueen lisäksi myös toisessa harrastejoukkueessa, yhteensä pelikertoja kertyy viikossa 2–3. Yritysjoukkue treenaa keskiviikkoaamuisin, mikä antaa Hiltusen mukaan lentävän lähdön työpäivälle.

”Joukkueessa pelaa tuttuja kavereita. Pukukopissa heitetään herjaa ja nauretaan.”

Jääkiekko on Hiltusen mukaan hyvä laji verkostoitumiseen työelämässä. Jää murretaan jo kentällä, joten tunnelma on valmiiksi vapautunut. Se antaa hyvän pohjan keskusteluille.

”Yritysturnauksissa on helppo jutella muista yrityksistä tulevien pelaajien kanssa. Useamminkin olen huomannut jääneeni suustani kiinni jostain toisesta joukkueesta tulevan pelaajan kanssa. Joskus saa hyviä ideoita omaan työntekoon tai vaikkapa kontaktihenkilön johonkin hankkeeseen.”

Kaikki eivät voi olla maalintekijöitä

A-Insinöörien Teollisuus- ja toimitilayksikön suunnittelujohtaja Riku Niemelä ei pelaa jääkiekkoa niinkään hien saamiseksi kuin lajin hienouden takia. Hän on harrastanut sitä jo 34 vuotta, 6-vuotiaasta lähtien.

Niemelä pelaa yritysjoukkueessa keskushyökkääjänä. Mies urakoi yritysjoukkueen lisäksi myös toisessa harrastejoukkueessa.

”Jääkiekko on mahtava laji, pelatessa unohtuu kyllä työmurheet.”

”Joskus saa hyviä ideoita omaan työntekoon tai vaikkapa kontaktihenkilön johonkin hankkeeseen.”

Niemelän mielestä jääkiekko opettaa taitoja, joista on hyötyä työelämässäkin. Joukkueessa oppii sosiaalisia kykyjä ja tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Hänestä työelämässäkään ei riitä se, että on taitavia yksilöitä: heidän pitäisi osata puhaltaa yhteen hiileen.

”Tavoitteita ei saavuteta, jos jokainen haluaa olla maalintekijä.”

A-Insinööreillä on Tampereella ollut pelivuoro työntekijöille ja yhteistyökumppaneille jo 1970-luvulta lähtien.

”Kyllä tämä yksin lenkkeilyn voittaa”

RT-Cupin isäntäjoukkue on Otaniemen rakennusteekkareiden vuonna 1986 perustama RT-Kiekko. Parman markkinointipäällikkö Petri Kähkönen on pelannut joukkueessa jo lähes 20 vuotta hyökkääjänä.

”Aiemmin joukkueen säännöt edellyttivät rakennusalan DI -tutkintoa, mutta kyllä meillä nykyään pelaa insinöörejä ja rakennusmestareitakin. Rakennusalan ammattitutkinto on edelleenkin jäsenehtona”, Kähkönen sanoo.

”Alamme olla jo vähän ukkoutunut joukkue, joten mieluusti ottaisimme tiimiin muutamia uusia pelaajia.”

Jääkiekko on kulkenut mukana Kähkösen elämässä jo nuoruusvuosilta. Se on hänelle tärkeä laji, koska siinä saa tehokkaasti karistettua työpaineet harteiltaan.

”Jäällä ei ajatella muuta kuin pelaamista. Ei siinä ehdikään. Ja kyllähän tämä liikuntamuotona yksin lenkkeilyn voittaa.”

Pukukoppi on lätkäjoukkueen sydän, ja siellä tulee Kähkösen mukaan puhuttua asioita ”laidasta laitaan”, myös bisnestä. Jopa uuden yritystoiminnan siemenkin on kylvetty RT:n kopissa.

”Meillä on joukkueen käytössä myös pikaviestichat, jossa voidaan ’kysyä kaverilta’ myös ammattiasioista.”

Turnaus pelattiin viidennen kerran

Entä miten kävi viidennen kerran pelatussa RT-Cupissa tänä vuonna?

Tällä kertaa turnauksen voitti A-insinöörit, joka kukisti finaalissa Firan 4–1. Pronssiottelussa Skanska voitti Kattotutkan numeroin 4–3.

Otsikko vaihdettu klo 13.43.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Tavoitteita ei saavuteta, jos jokainen haluaa olla maalintekijä” – rakas harrastus antaa aineksia työelämäänkin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat