Kokeile kuukausi maksutta

Helsinki antoi suunnitteluvarauksen pohjoismaiselle kiinteistökehittäjälle Puhoksen ostoskeskuksesta

Rapistuvalla ostoskeskukselle on etsitty kiinteistökehittäjää jo pitkään.

Puhoksen ostoskeskuksen sisäpihan portaikko. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Helsinki varaa Puhoksen ostoskeskuksen kiinteistökehityssyhtiö NSF III Finland Advisorylle, jotta se voisi suunnitella ostoskeskuksen osittaista purkua ja uusien asuintalojen rakentamista.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi suunnitteluvarauksen äänestyksen jälkeen tiistaina.

NSF on osa pohjoismaista kiinteistökehitysyhtiö NREP:ä. Alustavan suunnitelmien mukaan alueella voisi rakentaa asuntoja noin 30 000 kerrosneliön verran.

Suunnitteluvaraus on voimassa vuoden 2020 kesäkuun loppuun saakka.

NREP on tehnyt esisopimuksen Puhoksen muutamien suuromistajien kanssa näiden hallinnassa olevien liiketilojen ostamisesta. Esisopimukset kattavat noin 56 prosenttia ostoskeskuksen osakekannasta.

HS:n tietojen mukaan esisopimuksen olisivat tehneet Ilmarinen, Kesko ja HOK-Elanto.

Keskuksen omistaa 20 eri toimijaa

Ostoskeskuksella on kuitenkin noin 20 omistajaa eikä NREP:n ideoima muutos tyydytä kaikkia pienosakkaita. Nämä ovat etsineet vaihtoehtoista kehittäjää rapistuneelle kiinteistölle.

NREP on ilmoittanut haluavansa lunastaa Puhoksen omistajilta kaikki näiden osakkeet kompensaatiohintaan. Se ei kuitenkaan ole kertonut, paljonko se kustakin osakkeesta olisi valmis maksamaan.

Ostoskeskuksen vanhinta ja kulttuurihistoriallisesta arvokkainta osaa kaupunki haluaa vaalia. Puhos sijaitsee kaupungin vuokramaalla, ja sen vuokrasopimus loppuu vuonna 2020.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsinki antoi suunnitteluvarauksen pohjoismaiselle kiinteistökehittäjälle Puhoksen ostoskeskuksesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat