Kokeile kuukausi maksutta

Jan Vapaavuori Sörnäistentunnelista: Vihreät vastustavat kaikkea, missä on sana tunneli

Sörnäisiin suunnitellaan 1,5 kilometrin pituista autotunnelia, josta on syntymässä valtava poliittinen riita Helsingissä.

Kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavan, joka mahdollistaisi Kalasataman alittavan autotunnelin rakentamisen. Kuva: Kaisa Rautaheimo / HS

Helsingin Sörnäisiin halutaan suunnitella 1,5 kilometrin pituinen autotunneli.

Helsingin kaupunginhallitus päätyi puoltamaan maanantaisessa kokouksessaan tunnelin rakentamista äänestyksen jälkeen. Asemakaavan muutosehdotus hyväksyttiin äänin 9–6.

Tunnelia kannattivat kokouksessa kokoomuksen, sdp:n, perussuomalaisten ja rkp:n edustajat. Sitä vastaan asettuivat vihreiden ja vasemmistoliiton jäsenet.

Lopullisesti asemakaavan muutoksesta päättää kaupunginvaltuusto.

Sörnäistentunneli putkahti päätöksenteon agendalle hieman yllättäen alkukesästä. Tunnelin rakentamisen mahdollistavan asemakaavan muutosta esitettiin kaupunginhallitukselle jo vuonna 2013, mutta silloinen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (sd) ei tuonut kaavaa kaupunginhallitukseen.

Nyt tunneli on kuitenkin taas agendalla.

Liikennemäärä noin 18 500 ajoneuvoa vuorokaudessa

Suurin kiista koskee sitä, onko tunneli nykymaailmassa enää oikeasti suurten kustannustensa arvoinen. Tunnelin kustannuksiksi on arvioitu 160 miljoonaa euroa.

Tunnelia puolustetaan siksi, että sen uskotaan yhdistävän tehokkaasti Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien. Kalasataman nopeasti rakentuva asuin- ja työpaikka-alue on kasvamassa suurten teiden välille.

Tunnelin puolustajat pelkäävät, että Kalasataman ohittavien liikennevirtojen pitäminen maan päällä olisi karhunpalvelus sekä autoilijoille että asukkaille. Autoilijoille reitin hitauden vuoksi, asukkaille esimerkiksi melun ja saasteiden vuoksi.

”Tunnelista olisi merkittäviä hyötyjä alueen toimivuuden kannalta eli kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen sujuvuuden kannalta”, pormestari Jan Vapaavuori (kok) sanoo.

Vapaavuori korostaa kuitenkin, ettei asemakaavasta päätettäessä päätetä vielä tunnelin rakentamisesta. Rakentamisesta tehtäisiin erillinen hankepäätös, jota varten teetettäisiin myös lisää selvityksiä.

Virkamiesten mukaan tunnelin läpi kulkeva liikennemäärä on noin 18 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Vuonna 2040 luvun uskotaan olevan 20 500 ajoneuvoa vuorokaudessa.

Vihreät: Rahojen tuhlausta

Ideologiseksi taisteluksi pelkistettynä jakolinjat tunnelinujakassa kulkevat suurimpien puolueiden välillä perinteisesti: kokoomus perustelee autotunnelin olevan kaupungin kokonaisvaltaista kehittämistä, vihreät kehystävät tunnelin puolustamisen yksityisautoilijoiden edun priorisoimiseksi.

”On vaikea välttyä vaikutelmalta, että vihreiden piirissä vastustetaan kaikkea, missä on sana tunneli. Ellei se sitten ole pelkästään pyörätunneli”, Vapaavuori sanoo.

Vihreiden näkemyksen mukaan autoilusta ei tosiasiassa ole niin paljon haittaa Kalasataman asukkaille, että siihen kannattaisi panostaa tunnelin vaatima suuri summa rahaa.

Sörnäistentunneli putkahti päätöksenteon agendalle hieman yllättäen alkukesästä.

Vihreiden ryhmänjohtaja Otso Kivekäs pitää suunnitelmaa vanhentuneena. Kun tunnelia käsiteltiin vuonna 2013, sen uskottiin mahdollistavan Kalasataman ympäristöön lisää rakentamista. Näin ollen kaupunki olisi saanut osan tunneliin sijoittamistaan rahoista takaisin myymällä alueelta tontteja.

Kaupunkisuunnittelu on kuitenkin muuttunut viime vuosina nopeasti ja tiivis kaavoittaminen suhteellisen vilkkaiden autoteiden varsille näyttää taas olevan hyväksyttyä. Tämän vuoksi tunnelilta odotetut asuinrakennushyödyt on jo saavutettu, eikä tunneli siis enää tuottaisi kaupungille rahanmenon vastineeksi asuinrakentamisesta johtuvia lisätuloja.

Kivekkään mukaan nykysuunnitelman mukainen tunneli on kaupungin rahojen tuhlausta.

Vastustajat: Uusi tarveselvitys tehtävä

Ilman tunnelia, Kivekäs sanoo, liikennemäärät Kalasataman keskuksesta pohjoiseen pitkin Hermannin rantatietä olisivat ennusteiden mukaan yhtä suuret kuin paikoin esimerkiksi Topeliuksenkadulla. Siis yhteensopivat asumisen kanssa.

Tunnelista taas tulisi kaikenlaista harmia, esimerkiksi kaupunkirakennetta halkovat suuret sisääntuloaukot.

Nykymuotoista tunnelisuunnitelmaa kaupunginhallituksessa vastustaneiden poliitikkojen näkemyksen mukaan virkamiesten pitäisi tehdä tunnelintarpeesta uusi, nykytilanteeseen perustuva selvitys.

Kivekäs sanoo uskovansa, että nykysuunnitelmalle löytyisi huomattavasti halvempi vaihtoehto.

Kaupunki: Varautumista tulevaisuuteen

Vapaavuori myöntää, ettei tunneli mahdollista lisää rakentamista. ”Kalasatama on kuitenkin suunniteltu sillä ajatuksella, että tunneli toteutetaan. Riskinä on, että liikenne vaikeutuu tai pitää rakentaa vähemmän.”

Myös Kalasataman alueen kaavoituksesta vastaava tiimipäällikkö Tuomas Hakala Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta pitää asemakaavamuutosta varautumisena tulevaisuuteen. Tämän päivän tilanteessa tunnelia ei tarvita, mutta kaavan olemassaolo auttaisi, jos tulevaisuus tuo mukanaan yllätyksiä.

”Kalasatama on kuitenkin suunniteltu sillä ajatuksella, että tunneli toteutetaan.”

Yksityisautoilu ei ole enää viime vuosina kasvanut Helsingin kantakaupungissa. Mutta:

”Meidän on kuitenkin syytä varautua sellaiseen tilanteeseen, että maailma ei muutukaan niin rajusti kuin haaveillaan tai toivotaan tai mitä ikinä”, Hakala sanoo.

”Nyt eletään suurta liikenteen murrosta, jossa ei ihan tarkkaan tiedetä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”

Hakala muistuttaa, että Kalasataman liikenne lisääntyy tulevina vuosina voimakkaasti jo siksikin, että alueelle muuttaa 25 000 asukasta. Yksi kohtalonkysymyksistä on se, minkä kulkuvälineen nämä ihmiset valitsevat liikkumismuodokseen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Jan Vapaavuori Sörnäistentunnelista: Vihreät vastustavat kaikkea, missä on sana tunneli”

  1. Tuohon summaan saa lisätä puolet lisää kun kyseessä on Helsinki.
    Jos kyseessä olisi Tampere niin se valmistuisi etuajassa ja alittaisi budjetin.

  2. Tampereella tunneli (2,3 km) tehtiin vihreiden tuella. Vaihdettiin tunneli toiseen turhakkeeseen eli ratikkaan. Vihje Helsingille: vaihtakaa tekin tunneli johonkin turhakkeeseen. Ja jos Tampereen tunnelin allianssi on kovin taitava ja budjetti jopa (muka) alittuu, tilatkaa Kalasataman tunneli samalta allianssilta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat