Kokeile kuukausi maksutta

Skanska uudistaa Hämeenlinnan pääkirjaston

Hämeenlinnan pääkirjaston uudistushanke käynnistyy lokakuun alussa.

Hämeenlinnan pääkirjaston uudistushanke käynnistyy lokakuun alussa.

Tiedotteen mukaan Skanska uudistaa Lukiokadulla sijaitsevan rakennuksen ovet, ikkunat ja vesikaton. Lisäksi taloon toteutetaan uusi talotekniikkajärjestelmä, ja kaikki pinnat uusitaan.

”Rakennuksen talotekniikka on käyttöikänsä päässä, joten se on pakko uusia. Lisäksi teemme rakennusteknisiä parannuksia. Kirjaston käyttäjien kannalta mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että kirjaston palvelut paranevat”, talonrakennuttamispäällikkö Mika Rajala Hämeenlinnan kaupungilta kertoo.

Kirjastoon tulee useita varattavia urban office -työtiloja, kokous- ja ryhmätiloja, monikanavainen mediatila, kuva- ja musiikkistudio, digitointi- ja editointitila sekä hiljainen lukusali. Vuokrattava taidenäyttelytila uudistetaan ja asiakkaille tarjotaan myös ilmaista näyttelytilaa.

Skanskan urakka kestää alkuvuoteen 2020, mutta kirjaston kalusteiden uusiminen ja kokoelmien siirto paikoilleen kestää vuoden 2020 loppuun.

Kaupunginarkkitehti Heikki Aitolan piirtämä kirjastorakennus on valmistunut Vanajaveden rannalle vuonna 1983. Rinnetontille rakennettu kirjastorakennus on porrastettu kolmeen kerrokseen. Pohjoiseen suuntautuvista suurista ikkunoista näkee suoraan keskiaikaiseen Hämeen linnaan. Kirjastotalossa on hyötypinta-alaa kaikkiaan 5 590 neliömetriä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Skanska uudistaa Hämeenlinnan pääkirjaston”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat