Kokeile kuukausi maksutta

Nordea: Asuntosijoittamisen suosion huippu on todennäköisesti ohi

Asuntosijoittamisen pitkään jatkunut suosio Suomessa on yhä vahvaa, mutta Nordeassa nähdään jo alustavia merkkejä kovimman innostuksen laantumisesta.

Kuva: Anne Kurki

Etenkin kokeneemmat asuntosijoittajat ovat odottavalla kannalla tai pohtivat vaihtoehtoisia sijoituskohteita. Odotettavissa on, että sijoitusasuntolainojen kysyntä alkaa tosissaan hiipua korkojen nousun myötä ensi keväästä lähtien.

Kaiken kaikkiaan sijoitusasuntolainojen kysyntä on viime vuosina ollut Suomessa erittäin voimakasta. Esimerkiksi vuonna 2017 sijoitusasuntolainakanta kasvoi noin 20 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Merkkejä suurimman innostuksen laantumisesta on kuitenkin jo havaittavissa.

”Erityisesti kokeneemmat asuntosijoittajat tuntuvat olevan nyt pohtivammalla kannalla. Sijoitusasuntojen ostoa hieman pantataan, kun odotetaan sopivaa tilaisuutta tai ajankohtaa. Tätä varten pidetään rahaa tilillä”, Nordean Kiinnitysluottopankin toimitusjohtaja Tom Miller toteaa tiedotteessa.

Asuntosijoituskohteiden valikoinnissa asiakkaat ovat myös aiempaa tarkempia. ”Kohteiden painopistettä on siirretty esimerkiksi Helsingistä muiden yliopistokaupunkien suuntaan ja riskisiksi mielletyistä kohteista turvallisempiin.”

”Korkojen nousu saa sijoittajat miettimään muita kohteita”

Lähitulevaisuudessa tapahtuvan korkojen nousun myötä asuntosijoittamisen suosion odotetaan lähtevän hiipumaan. ”On selvää, että korkojen lähdettyä nousuun sijoittajat miettivät yhä tarkemmin vaihtoehtoisia sijoituskohteita.”

Miller kuitenkin muistuttaa, että vaikka korot ennusteiden mukaan ensi keväänä lähtevätkin nousuun, asuntosijoittaminen säilyy toistaiseksi yhtenä hyvistä keinoista toteuttaa sijoitusten hajautusta.

Miller korostaa, että asuntosijoittajilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa.

”Sekä ammattimaisia että piensijoittajia tarvitaan varmistamaan suomalaisten asuntomarkkinoiden toimivuus. Ilman asuntosijoittajia vuokra-asuntojen tarjonta olisi nykyistä heikompaa.”

Avainlukuja Nordean sijoitusasuntolainakannasta:

  • Yleisin sijoitusasuntolainan pituus: 20 vuotta
  • Keskimääräinen sijoitusasuntolainan pituus: 16,5 vuotta
  • Keskimääräinen sijoitusasuntolainan koko: 103 000 euroa (30.9.2018)
  • Sijoitusasuntolainojen osuus uusmyynnistä: 11 % (30.9.2018)
  • Lainarahan osuus ostettavan sijoituskohteen arvosta: tyypillisesti 60–80 %
  • Osuus sijoitusasuntolaina-asiakkaista, joiden maksukyky erittäin hyvä tai hyvä: 85 %

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Nordea: Asuntosijoittamisen suosion huippu on todennäköisesti ohi”

  1. Pankit tyytyväisiä kun saivat oiken yhteistyössä FIVAn kanssa rakentaa Suomen historian suurimman asuntokuplan.

    Pankit joutuisivat vastuuseen asuntokuplansa rakentamisesta.

  2. FIVAhan on yksi vitsi. Eli valvottavat maksavat valvojansa kulut. Jokainen vähänkään järkevä ihminen tajuaa, että tuossa yhtälössä ei ole pienintäkään järkeä. Jos halutaan oikeasti valvoa, niin sen rahoitus ei voi tulla valvottavilta

    Lainaus FIVAn sivuilta:


    Tietoa Finanssivalvonnasta

    Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat mm. pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Valvottavat rahoittavat toimintamme 95-prosenttisesti, ja jäljelle jäävä viisi prosenttia rahoituksesta tulee Suomen Pankilta.”

  3. Kenelle tulee yllätyksenä, että koirankopin kokoisten yksiöiden rakentamiseen tulee stoppi? Niin sanotut sijoittajat eivät saa niitä enää jälkimarkkinoilla eteenpäin, koska omistusasumiseen niillä ei ole pienintäkään kysyntää kehä-III:n ulkopuolella. Nyt pitäisi taas kääntää tarjonta isompiin asuntoihin, tilaviin kolmioihin lähinnä.

    FIVA on kyllä melko kädenlämpöinen yritys valvoa alaa. OP:n virkailija on myöntänyt saavansa 170 € vinkkipalkkiota, kun (pakko)ohjaa asiakkaan OPKK:lle. Asiakkaallehan tätä ei muisteta kertoa. Kuolinpesäänkin lähtee myyntikirje heti kuolinilmoituksesta, monestakin pankista. Oranssi on nopein.

    Niin ja olen asuntokauppapöydässä todistanut kun kognition rajamailla oleva myyjä-asiakas teki asuntovaroillaan viikonlopun yli rahastosijoitustalletuksen, ennen kuin käytti rahat seuraavan asunnon ostoon tiistaina. Kuinkahan kannatti?

  4. Tottakai pankit yrittävät tehdä lisämyyntiä ohjaamalla asiakkaita oman ryhmänsä asunnonvälitysfirmoille. Mielestäni vinkkaukset ovat ok, jos asiakas saa itse selkeästi valita, haluaako ohjauksen. Kiinteistömaailman kohdalla piti pari kertaa myyntisopimusta tehtäessä kieltäytyä ohjauksesta Danske Bankille. Mielestäni tämä ei haittaa ja palvelua voi tarjota, jos ei aleta väkisin varaamaan aikoja. Ja kuolinpesään lähetetään kirje, koska raha-asioiden hoito muuttuu kuolinpäivästä lähtien. Kirjeessä on tietoa käytännöistä, eikä mielestäni kirje ainakaan muutama vuosi sitten ollut vielä myyntihenkinen.

Vastaa käyttäjälle LKV, RI AMK Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat