Kokeile kuukausi maksutta

Saint-Gobainin tutkimus: Suomalaiset ovat jo kiinnostuneita vihreästä rakentamisesta

Enemmistö suomalaisista kokee rakennusten ja tilojen vaikuttavan omaan hyvinvointiinsa merkittävästi, kertoo Saint-Gobain Finlandin tutkimus.

Enemmistö suomalaisista kokee rakennusten ja tilojen vaikuttavan omaan hyvinvointiinsa merkittävästi, kertoo Saint-Gobain Finlandin tutkimus.

Sisätilojen ominaisuuksista hyvinvointiin vaikuttaa eniten sisäilman laatu. Lisäksi jo yli puolet suomalaista on kiinnostunut kestävästä rakentamisesta.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan  vietämme jopa 90 prosenttia sisätiloissa, joten Saint-Gobain Finland halusi selvittää suomalaisten kokemuksia rakennusten vaikutuksesta hyvinvointiin. Tutkimuksen mukaan suomalaisista lähes kaksi kolmasosaa (63 %) kokee rakennusten vaikuttavan paljon henkiseen ja fyysiseen olotilaansa.

Rakennuksista eniten vaikuttaa koti. Suurin osa (79 %) kokee kodin vaikuttavan omaan hyvinvointiin paljon tai melko paljon. Myös työpaikalla on merkittävä yhteys kehoon ja mieleen: 66 prosenttia suomalaisista kokee työympäristön vaikuttavan merkittävästi hyvinvointiinsa. Työpaikan valintaan tiloilla ei kuitenkaan ole vaikutusta: työpaikkaa haettaessa työnantajan toimitilat painavat vaakakupissa melko vähän.

Sekä kodin että työympäristön kohdalla sisäilman laadun koetaan vaikuttavan hyvinvointiin eniten. Myös päivänvalolla, lämpötilalla, yleisellä viihtyvyydellä, turvallisuudella, siisteydellä, rakennusmateriaaleilla ja sisustuksella on suomalaisten mielestä merkittävästi vaikutusta.

Tutkimuksen mukaan hyvinvointia heikentävinä tekijöinä suomalaiset pitävät huonoa sisäilmaa, meluisuutta, kuumuutta, likaisuutta, hajuja, kosteutta, kylmyyttä, vetoa sekä heikkoa valaistusta.

Saint-Gobain Finland esitteli tutkimusta perjantaina Finnbuild-messuilla.

Ekologinen rakentaminen kiinnostaa

Suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan jo kiinnostuneita kestävästä, vihreästä rakentamisesta sekä rakennusten ympäristövaikutuksista: kiinnostuneita on yli puolet (53 %) vastaajista.

Etenkin työssään usein rakentamiseen ja remontoimiseen liittyviä päätöksiä tekevät ovat kiinnostuneita ekologisesta rakentamisesta. Myös naiset, nuoret, mökin omistajat sekä viimeisen kahden vuoden aikana rakentaneet tai remontoineet ovat aiheesta muita kiinnostuneempia.

Rakennusmateriaalien ja rakennusten luokituksiin ja sertifiointeihin kiinnitetään huomiota kuitenkin vielä melko vähän: vain yksi viidestä kiinnittää paljon huomiota luokituksiin. Merkintöjä huomioivat eniten rakentamisen ja remontoimisen parissa työskentelevät.

Saint-Gobainin tiedotteen mukaan tutkimustulokset tukevat näkemystä siitä, että suomalaisten tietoisuus kestävän rakentamisen ratkaisuista kasvaa, kun koko kansalle tutut merkinnät, kuten Joutsenmerkki yleistyvät myös rakennuksessa – erityisesti asuntorakentamisessa.

”Uskomme, että kestävälle ja ihmisten hyvinvointia lisäävälle rakentamiselle, käy samoin kuin luomuruualle, jonka suosio on kasvanut räjähdysmäisesti kuluttajien keskuudessa kaikkialla länsimaissa”, Saint-Gobain Finlandin vastuullisuuspäällikkö Anne Kaiser sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Saint-Gobainin tutkimus: Suomalaiset ovat jo kiinnostuneita vihreästä rakentamisesta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat