Kokeile kuukausi maksutta

Tikkurila vähentää 500 henkeä

Maalivalmistaja Tikkurilan tehostamisohjelma johtaa koko konsernissa yhteensä 500 hengen vähentämiseen vuoden 2017 lopun tilanteeseen verrattuna.

Liiketoiminnoista luopumisten ja tuotantolaitosten lopettamisten seurauksena Tikkurilan henkilöstömäärä pienenee 290 työntekijällä ja muiden henkilöstövähennysten seurauksena 210 työntekijällä. Suurin osa näistä henkilöstövähennyksistä kohdistuu ulkomaille.

Tikkurila sai keskiviikkona 3. lokakuuta päätökseen Suomen yt-neuvottelut. Niiden lopputuloksena yhtiö on irtisanonut eri toiminnoista yhteensä 24 henkeä. Lisäksi Suomen tuotannon ja logistiikan noin 160 työntekijää lomautetaan porrastetusti kahdeksi viikoksi loppuvuoden 2018 ja alkuvuoden 2019 aikana. Neuvottelujen alkaessa Tikkurila arvioi vähennystarpeen Suomessa olevan enintään 50 henkeä. Eläke- ja muiden järjestelyiden seurauksena Suomen henkilöstömäärä on jo vähentynyt 22 hengellä vuoden 2018 aikana.

Tikkurila käynnisti vuonna 2017 laajamittaisen tehostamisohjelman kannattavuutensa parantamiseksi. Ohjelman tavoitteena on vähintään 30 miljoonan euron säästöjen saavuttaminen.

Osana tehostamisohjelmaa Tikkurila sulkee Tanskan Lunderskovissa sijaitsevan pienen valmistusyksikön ja siirtää sen tuotannon tuotantolaitokselleen Suomeen vuoden 2019 aikana. Jo aiemmin Tikkurila ilmoitti myyneensä Balkanin liiketoiminnot, luopuvansa Saksan liiketoiminnasta ja sulkevansa pienen tuotantolaitoksen Venäjän Stary Oskolissa. Nämä toimenpiteet ja Tanskan tuotantolaitoksen sulkeminen johtavat yhteensä 290 hengen vähenemiseen.

Lisäksi Tikkurila on karsinut päällekkäisyyksiä ja tehostanut toimintaansa. Näiden järjestelyjen seurauksena yhtiön henkilöstömäärä on laskenut 210 hengellä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tikkurila vähentää 500 henkeä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat