Kokeile kuukausi maksutta

Lujabetoni aloitti tuotannon Järvenpään-jättitehtaallaan

Lujabetonin suurinvestoinnin, Järvenpään betonielementtitehtaan, rakennus- ja valmistelutyöt ovat edenneet aikataulussaan, ja tehtaan tuotanto on käynnistetty. Arviolta 25 miljoonan euron tehdasinvestointi on Lujabetonin historian suurin.

Lujabetonin uusi tehdaskiinteistö Järvenpäässä. Kuva: Lujabetoni

Tehtaan tuotanto on alkanut väliseinäelementtien valuilla joulukuussa 2018. Tehdaspäällikkö Risto-Matti Valta kertoo valujen menneen erinomaisesti samalla kun muotteja on päästy testaamaan onnistuneesti. ”Nostamme tuotantoa nyt tasaisilla tuotantomäärillä hallitusti”, Valta kertoo tiedotteessa.

Vuoden alusta alkanut rekrytointiprosessi jatkuu, ja tehdas palkkaa uusia työntekijöitä sitä mukaa kun tuotanto kasvaa ja hakuprosessi etenee. Tehtaalla työskentelee oman väen lisäksi reilut 50 työntekijää laitteiden, muottien ja koneiden asentamisen ja rakentamisen parissa.

Tontille rakennettavan suurikapasiteettisen valmisbetoniaseman rakentaminen on myös täydessä vauhdissa. Betoniasema tulee toimittamaan valmisbetonia rakennuskohteisiin Järvenpäässä, sen ympäristökunnissa ja pääkaupunkiseudulla Kehä III:lle asti. Betoniaseman on määrä olla valmis maaliskuussa 2019.

Lujabetoni osti Järvenpäässä sijaitsevan, Valmetin entisen konepajarakennuksen maa-alueineen alkuvuodesta 2018. Erityisesti Luja-Superlaatan valmistuskapasiteetin kasvattamiseen optimoidun tehtaan tuotevalikoimaan kuuluvat lisäksi ontelolaatat, väliseinäelementit, seinäelementit ja kerrostalorakentamisen erikoiselementit. Tehtaan erinomainen sijainti lähellä Suomen tärkeimpiä päämarkkina-alueita oli tärkeä kriteeri investointipäätöstä tehtäessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lujabetoni aloitti tuotannon Järvenpään-jättitehtaallaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat