Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusyhtiöiden suhdanneodotukset edelleen heikohkot

Rakennusyritykset arvioivat EK:n tammikuussa tekemässä kyselyssä suhdannetilanteensa pysyneen varsin hyvänä ja olevan edelleen keskimääräistä vahvempi. Sen sijaan yleiset suhdannenäkymät ovat heikohkot.

Myymättömien asuinhuoneistojen määrä on nousussa.

Rakennusyhtiöiden suhdanteiden nykytilaa kuvaava saldoluku nousi tammikuussa +19:een, kun se oli lokakuussa +15. Saldoluku tarkoittaa paranevaa ja heikkenevää suhdannetta odottavien erotusta.

Alan yritykset arvioivat suhdannetilanteensa heikentyvän kevääseen mentäessä. Suhdannenäkymien saldoluku on tammikuussa -19, kun vastaava lukema oli lokakuussa -33. Odotukset ovat hivenen nousseet, sillä vuodenvaihteessa pienempi osuus yrityksistä arvioi suhdanteen heikkenevän verrattuna viime syksyyn.

Tiedustelun vastaajayritysten tuotannon määrä kasvoi loppuvuodesta loivasti. Myös odotukset lähikuukausien tuotantokehityksestä ovat myönteiset. Alalle tyypillinen kausivaihtelu näkyy vastauksissa. Tuotantokapasiteetti on lähes täysin hyödynnettynä. Tammikuussa peräti 93 prosenttia rakennusyrityksistä arvioi kapasiteetin olevan kokonaan käytössä (vuosi sitten 85 %).

Myös henkilöstön määrän arvioidaan lievästi lisääntyvän kevääseen mentäessä. Yritykset pitävät yhä työvoiman rekrytointia merkittävimpänä kasvun esteenä. Rekrytointivaikeuksista raportoi tammikuussa 41 prosenttia alan vastaajista. Lokakuussa työvoiman saatavuus oli kasvun esteenä 53 prosentilla yrityksistä, joten tilanne on aavistuksen helpottanut.

Viime vuosien vilkas asuntorakentaminen näkyy barometrin vastauksissa. EK toi nyt uutena elementtinä barometriinsä myymättömien huoneistojen määrän, joka kasvoi varsin ripeästi ja saavutti loppuvuonna jo keskimääräisen tason.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennusyhtiöiden suhdanneodotukset edelleen heikohkot”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat