Kokeile kuukausi maksutta

Sähkötekniikan tukkumyynti nousi ennätykselliseen yli miljardiin euroon

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo vuonna 2018 oli 1021,3 miljoonaa euroa, jossa oli 3,1 prosenttia kasvua edellisvuodesta. Vuoden viimeisen neljänneksen kasvu oli 4,0 prosenttia.

Kuva: Sähköteknisen Kaupan Liitto

”Vuoden takainen arviomme kasvun jatkumisesta toteutui, ja myynti rikkoi ensi kertaa miljardin euron rajan”, Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) puheenjohtaja Mika Salokangas kertoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa edessä on hienoisen tasaantumisen vuosi, jossa täytetään meneillään olevien rakennus- ja infrahankkeiden sähköistystarpeita. Uusia aloituksiakin on runsaasti, mutta koko rakennussektorin vuosia jatkuneen kasvun ennakoidaan nyt päättyneen tai ainakin tasaantuvan.

Kun katsotaan muutamia vuosia eteenpäin, sähköteknisen kaupan tulevaisuus näyttää STK:n mukaan valoisalta useastakin syystä. Niistä tärkeimpänä Salokangas mainitsee sähkön yleisen merkityksen kasvun kaupungistuvassa yhteiskunnassa, joka pyrkii torjumaan ilmastonmuutosta.

Esimerkiksi sopii kiinteistöautomaatio, joka tarjoaa nopean tavan vähentää nykyisten rakennusten tarpeetonta lämmitystä, jäähdytystä ja valaistusta. Sähköinen liikenne puolestaan tarvitsee kattavan infrastruktuurin, joka merkitsee muun muassa laajamittaista sähköautojen latauspisteiden asentamista asuntojen, työpaikkojen ja liikekiinteistöjen yhteyteen.

Salokangas mainitsee vielä kaksi osa-aluetta, puhtaan aurinkosähkön hajautetun tuotannon sekä sähköverkkojen kehittymisen älykkäiksi, joissa molemmissa ollaan jo pääsemässä vauhtiin. Ne tarjoavat perustan ja valtavan kehityspotentiaalin yhteiskunnan sähköistämiselle sekä sen myötä sähkötekniselle kaupalle.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sähkötekniikan tukkumyynti nousi ennätykselliseen yli miljardiin euroon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat