Kokeile kuukausi maksutta

Laakson yhteissairaalan rakennesuunnittelijaksi valittiin ryhmittymä

Konsortio on valittu Laakson yhteissairaalan rakennesuunnittelijaksi.

Konsoortion muodostavat A-Insinöörit, Pöyry ja Vahanen.

Tiedotteen mukaan osapuolet allekirjoittivat torstaina 28.2.2019 koko hanketta koskevan rakennesuunnittelun konsulttisopimuksen sekä hankesuunnittelun ensimmäistä vaihetta koskeva tilauksen.  Rakennesuunnittelutehtävä on mittava kokonaisuus, joka sisältää myös geo- ja kalliosuunnittelua.

Laakson yhteissairaala on Helsingin kaupungin sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n yhdessä suunnittelema psykiatrinen ja somaattinen sairaala, joka sijoittuu Helsinkiin Laakson sairaala-alueelle.

Nyt allekirjoitettu tilaus koskee hankesuunnittelun ensimmäistä vaihetta, joka valmistuu kevään 2019 aikana.

Valmistuva sairaala on laajuudeltaan arviolta noin 150 000 bruttoneliömetriä  ja siältää noin 25 000 neliötä korjausrakentamista, 90 000 neliötä uudisrakentamista sekä noin 32 000 neliötä maanalaisia pysäköinti- ja muita tiloja.

Hankesuunnitteluvaiheessa selvitetään myös mahdollisuutta rakentaa Meilahden ja Laakson sairaala-alueet yhdistävä tunneli.

Hanke toteutetaan useina erillisprojekteina, jotka valmistuvat alustavan aikataulun mukaan vaiheittain vuoden 2026 jälkeen. Koko hankkeen kustannusarvioksi on arvioitu tarveselvitysvaiheessa lähes 700 miljoonaa euroa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Laakson yhteissairaalan rakennesuunnittelijaksi valittiin ryhmittymä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat