Vantaan Kivistön aseman ympäristö rakentuu parhaillaan. Kuva: Seppo Mölsä

Arkkitehdit palkitsivat Vantaan Kivistön – ”Alueella yhdistyvät hienolla tavalla luonnonläheisyys ja kaupunkimaisuus”

Suomen Arkkitehtiliitto Safa palkitsi Arkkitehtipäivillä myös nuoren arkkitehdin sekä emeritusprofessorin.

Arkkitehtiliiton SAFA-palkinto 2019 myönnettiin Vantaan kaupunkisuunnittelulle ja rakennusvalvonnalle Kivistön alueen laadukkaasta kaupunkimaisesta suunnittelusta ja toteutuksesta.

Palkinnon perjantaina arkkitehtipäivillä vastaanotti Vantaan kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine.

”Tuntuu tosi hienolta, että saamme yhdessä rakennusvalvonnan kanssa tällaisen tunnustuksen. Tärkeintä kuitenkin on, että hyvän suunnittelun ja rakentamisen laatu välittyy kivistöläisten arkeen”, hän totesi Vantaan kaupungin tiedotteessa.

Kivistöstä on kasvamassa 50 000 asukkaan asuinalue Kehäradan varteen. Siellä järjestettiin kesällä 2015 asuntomessut ja sen jälkeen alue on rakentunut vauhdilla.

Palkintoperusteissa Arkkitehtiliitto kiitti, että Vantaan Kivistön alueella yhdistyvät hienolla tavalla luonnonläheisyys ja kaupunkimaisuus. Aluetta leimaavia piirteitä ovat laadukas rakennussuunnittelu ja virikkeellinen jalankulkuympäristö yhdistettynä hyviin julkisiin liikenneyhteyksiin.

Kivistössä tavoitteena on ollut kaupunkikeskustan kehittäminen eläväksi jalankulkuympäristöksi, jossa on paljon monikäyttöistä kivijalkaliiketilaa.

Kaupungin mukaan kävelyä ja pyöräilyä priorisoidaan kaikilla väylillä ja jalankulun ja pyöräilyn reitit tukeutuvat myös viherrakenteen verkostoihin ja ne täydentävät toisiaan. Koko keskusta-alueella on keskitetty pysäköintijärjestelmä.

Tutkielma museon galleriarakennuksesta toi nuoren arkkitehdin palkinnon

Arkkitehtipäivillä jaetun nuoren arkkitehdin Wuorio-palkinnon sai tänä vuonna Meri Wiikinkoski. Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta viime vuonna valmistunut Wiikinkoski sai palkinnon diplomityöstään, jonka nimi on Valoateljee – galleriarakennus Albert Edelfeltin ateljeemuseolle.

”Diplomityössä kuvastuu useita arkkitehdin työn keskeisiä ominaisuuksia: tehtävän ja paikan ymmärtäminen, innostunut ja luova lähestymistapa sekä yksityiskohtiin ulottuva kokonaisnäkemys”, palkinnon saajan valinnut taiteilijaprofessori Juha Ilonen perusteli valintaa tiedotteessa.

Wiikinkosken lopputyö oli yksi kolmesta Albert Edelfeltin -säätiön Aalto-yliopistolta tilaamista diplomitöistä. Tilattujen lopputöiden tavoitteena oli tutkia vaihtoehtoja Porvoossa sijaitsevan Edelfeltin ateljeemuseon uudeksi galleriarakennukseksi.

”Näyttelyrakennuksen ulkoinen hahmo on luontevalla tavalla vaatimaton, mutta kuitenkin arvoituksellinen, odotuksia virittävä ja persoonallinen”, Ilonen sanoo.

”Sisätilan taiteellisesti iskevä, pakahduttava tilallinen ja symbolinen oivallus kunnioittaa historiallisen kohteensa sisintä, Albert Edelfeltin muistoa ja taiteilijuutta. Esitystapa on sisältönsä mukaisesti hallittu, selkeä ja nautittava kokonaisuus.”

Meri Wiikinkosken työn valvojana toimi professori Pekka Heikkinen ja ohjaajana professori Pirjo Sanaksenaho.

”Kun saavuin tontille ensimmäisen kerran ymmärsin, ettei Albert Edelfeltin ateljeemuseolla voi tarkoittaa vain vanhaa ateljeerakennusta itseään”, Wiikinkoski itse kertoo.

”Ateljeekokonaisuus on merkinnyt taiteilijalle niin paljon muutakin: Luontoa, näkymiä, valo-olosuhteita ja rauhaa.”

Ateljeen sijaan hän alkoi käsitellä koko tonttia ateljeemuseona ja sen uutta galleriarakennusta ikään kuin yhtenä museon huoneista.

”Lähtökohtani oli, että uudisrakennuksen on saatava voimansa paikan historiasta, mutta samalla lunastettava paikkansa kulttuurirakennuksena nykyarkkitehtuurin kentällä.”

Pitkän linjan yhdyskuntasuunnittelun professori palkittiin

Vuoden 2019 Otto-Iivari Meurman -palkinnon sai yhdyskuntasuunnittelun emeritusprofessori Kaj Nyman. Hän on toiminut kaupunkisuunnittelijana, tutkijana ja kouluttajana.

”Nyman on koko työuransa ajan kirjoituksillaan ja kirjoillaan tarttunut keskeisiin arkkitehtuuria ja kaupunkiympäristön kehitystä koskeviin aiheisiin, kohdaten valtavirrasta poikkeavassa ajattelussaan joskus jyrkkääkin kritiikkiä”, palkintolautakunnan puheenjohtaja Leo Kosonen perusteli valintaa tiedotteessa.

”Nykyisessä tilanteessa, kun haetaan uusia suuntia ilmastonmuutoksen torjuntaan, luonnonvarojen rajallisuuteen ja muihin haasteisiin, Nymanin suuntautuminen arkkitehtuuriin kaupunkiympäristöjen käyttötaiteena ansaitsee arvostusta.”

Nyman tunnetaan erityisesti arkkitehtien ja yhdyskuntasuunnittelijoiden toimintaan kohdistuvasta tiukasta itsekritiikistä.

Nuorena arkkitehtina hän työskenteli Vantaan eli tuolloisen Helsingin maalaiskunnan ensimmäisenä yleiskaavasuunnittelijana sekä kunnan kaavoitusarkkitehtina. Rajuimman maaltamuuton aikaan hän oli luomassa Vantaan kaupunkirakenteen päälinjauksia ja lukuisia asuinalueita. Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnassa hän toimi viidentoista vuoden ajan osastopäällikkönä.

Nyman teki merkittävän akateemisen uran toimiessaan ensin Tampereen yliopistossa ja sitten Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professorina vuosina 1991–2002. Hän keskittyi innolla opetukseen ja opettajana vaati itseltään enemmän kuin opiskelijoiltaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja kirjoittaa edelleen.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Arkkitehdit palkitsivat Vantaan Kivistön – ”Alueella yhdistyvät hienolla tavalla luonnonläheisyys ja kaupunkimaisuus””

  1. Arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelu elävät omassa pierunhajuisessa kuplassaan irti maasta. Haihatellaan tiivistä kaupunkimaista rakentamista ja fantsuja kivijalkaliikkeitä. Se aika meni jo, jos ei pääkaupungin kivijalat ja erikoisliilleet pärjää vaikka turistivirrat, kaupungissa asuvat varakkaat, siellä työssäkäyvät ym. pysty elättämään liikkeitä, niin miten jossain Kivistössä, keskellä Vantaan peltoja? Nettikauppa ja surkea ostovoima tappavat sen erikoisliikkeen ja palveluntarjoajan.

    Liian ahdas kaupunkirakenne on kallis huoltaa, varsinkin lumitöiden osalta, kun ei ole lumelle läjityspaikkoja. Ja kivijalan aivopierutukset nostavat itse asuntojen hintoja kun niille ei saada maksajia.

    Saatanan idiootit.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi