Kaksi yksiaineisesta tiiliharkosta tehtyä koulua valmistumassa Oulussa

Oulun alueelle on valmistumassa kaksi uutta yläkoulua. Metsokankaalla oppilaat pääsevät elokuussa aloittamaan opintonsa Ukko-Metsossa, ja Ritaharjussa valmistuu Rita-aukion koulu. Molempiin kouluihin mahtuu noin 300 oppilasta.

Suurikokoisen tiiliharkon eristävyyttä parantaa kennostoissa käytetty perliittirouhe. Kosteusteknisiltä ominaisuuksiltaan vulkaaninen kiviaines toimii tiilen tavoin. Kuva: Markku Ruottinen

Hankkeet ovat rakennustekniikkansa osalta pilottihankkeita: molempien rakennusten ulkoseinärakenteissa hyödynnetään yksiaineista tiiliharkkorakennetta eli Wienerbergerin Poroton-kennoharkkoa.

”Tiiliharkossa ei ole tiiviitä kerroksia, ja kaikki materiaalit seinässä hengittävät, joten kosteus ei pääse kertymään rakenteisiin. Rakennuksen julkisivuverhous on myös tehty tiilestä ääni- ja kosteusteknisistä syistä. Rakennus ilmentää näin myös päällepäin olevansa tiilestä tehty rakennus”, vs. rakennuttajapäällikkö Ville Laitinen Oulun Tilapalveluista kertoo kaupungin verkkosivuilla.

Suurikokoisen tiiliharkon eristävyyttä parantaa kennostoissa käytetty perliittirouhe. Kosteusteknisiltä ominaisuuksiltaan perliitti toimii tiilen tavoin. Kevyt ja väriltään valkoinen, koostumukseltaan raemainen perliitti on myös yleisesti käytetty luonnollinen ja ympäristöystävällinen maanparannusaine.

Yksiaineisesta tiiliharkosta tehty runkoratkaisu on vielä toistaiseksi vähemmän tunnettu Suomessa. Etenkään julkisessa rakentamisessa sitä ei ole käytetty. Nyt valmistumassa olevien Oulun koulujen ohella Rovaniemellä päädyttiin Lapin yliopiston harjoituskoulun laajennusosassa kennotiilen käyttöön.

Asuntorakentamisessa kennoharkkoa käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran Oulun asuntomessuilla vuonna 2005 Domectorin pientalossa. Pientalorakentamisessa kennoharkkoja onkin käytetty jonkin verran. Kennoharkot on kuitenkin patentoitu Ruotsissa jo 1960-luvulla.

Muitakin kouluhankkeita valmistumassa

Näiden kahden yksiaineisista tiiliharkkorakenteista tehtävän koulun lisäksi Oulussa on valmistumassa muitakin kouluhankkeita.

Laivakankaan koulun yhteyteen valmistuu uusi noin 4000 neliön laajennus, johon sijoittuu vuosiluokkien 1–4 oppilaita käytöstä poistuvalta Jäälin koululta. Laajennuksen myötä rakennuskokonaisuudesta syntyy Jäälin monitoimitalo, jossa koulun lisäksi toimivat kirjasto, kuntalaisten olohuone sekä iltapäivätoimintaa. Koulussa tulevat opiskelemaan kaikki Jäälin alueen perusopetuksen noin 770 oppilasta. Oppilaat pääsevät aloittamaan uusissa tiloissa syyskuun alussa.

Rajakylän koulun perusparannus valmistuu rakennuksen B- ja C-osissa. Nuorisotilat ja iso liikuntasali on remontoitu perusteellisesti. Saliin mahtuu muun muassa neljä isoa lentopallokenttää ja katsomoon jopa 500 katsojaa. Erikoisuutena liikuntasalin lajeista on roller derby.

Ylikiimingissä valmistuu koulun liikuntasalin perusparannus sekä koulun yhteyteen uusi päiväkoti, joka korvaa Mustikan päiväkodin. Päiväkotiin tulee ryhmät alle kolmevuotiaille, yli kolmevuotiaille, esiopetusryhmälle ja avoimelle kerhotoiminnalle. Liikuntasalissa on uusittu puku- ja pesutilat, vesikatto ja yläpohja sekä tehty talotekninen perusparannus.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Kaksi yksiaineisesta tiiliharkosta tehtyä koulua valmistumassa Oulussa”

  1. Minkälaisia vaikutuksia tällä ratkaisulla on arvioitu olevan rakennusten energiakulutukseen? Ja mikä mahtaa olla seinän U-arvo?

    1. Poroton-harkkojen pituus on 49 senttiä, ja ne ladotaan poikittain. Tällä saavutetaan rakentamismääräysten vaatimusten mukainen lämmönläpäisykertoimen U-arvo 0,17 W/m2K. Energiamääräyksissä massiivipuurakenteita suositaan sallimalla niille U-arvo 0,4 W/m2K.

      Massiivitiiliratkaisut ovat osoittautuneet laskennallisia arvojaan energiataloudellisemmiksi. Esimerkkinä tästä ovat Töölön satavuotiaat tiilitalot. Niissä hyvää energiataloutta selittää myös pienet ikkunat ja painovoimainen ilmanvaihto.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi