Ramboll palkittiin vuoden sähkösuunnittelijana

Ramboll Finland oy on valittu vuoden 2019 sähkösuunnittelijaksi.

Kuvassa Rambollin sähkösuunnittelun osaajia, vasemmalta Ville Hakanen, Henry Laitinen ja Martti Kivilä. Kuva: Ramboll

Valinta julkistettiin eilen 27. elokuuta Sähköisen talotekniikan rakennuttajaseminaarissa Suomalaisella Klubilla. Kunniakirjan vastaanottivat Ramboll Finlandin Kiinteistöt ja rakentaminen -liiketoimintojen johtaja Juha Valtari sekä Sähkötekniikka-sektorin johtaja Seppo Mäki-Pollari ja yksikönpäällikkö Timo Keto.

Ramboll Finland on osa tanskalaista Ramboll-konsernia, jolla on toimintaa 35 maassa. Ramboll Finlandin valikoima kattaa talotekniikan osalta perussähköistyksen lisäksi kaikki taloteknisen suunnittelun osa-alueet kuten sähkö- ja tietojärjestelmät, LVI-järjestelmät ja rakennusautomaation.

Rambollin Talotekniikkasuunnittelussa työskentelee 360 asiantuntijaa, joista 160 tekee työtään sähkösuunnittelun parissa. Kaikkiaan Ramboll Finlandissa on 2 400 työntekijää. Liikevaihto oli viime tilikaudella 227 miljoonaa euroa. Yrityksen toimitusjohtaja on Kari Onniselkä.

Vuoden sähkösuunnittelijan valitsevat Rakli ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry. Tunnustuksella nostetaan esille esimerkillisesti toimivia sähkösuunnitteluyrityksiä sekä sähkösuunnittelijoiden työn osaamisvaatimuksia.

Ramboll Finlandin valinnan perusteluina olivat:

  • Suomen johtavia täyden palvelun sähkösuunnittelutaloja
  • Kattaa perussähköistyksen lisäksi kaikki taloteknisen suunnittelun erikoisalueet
  • Jatkuvasti kehittyvät työmenetelmät
  • Edelläkävijä BIM-tietomallinnuksen käytössä asiakkaiden hyödyksi
  • Kaiken suunnittelun laadunvalvonta perustuu ISO 9001-laadunvarmistusjärjestelmään
  • Tunnettu suurten vaativien kohteiden suunnittelijana
  • Referenssilistassa merkittäviä kohteita

 

Uutista korjattu 28.8. klo 13.05. Poistettu virheellinen referenssikohde listasta. 

Uutista korjattu 29.8.2019. Poistettu virheellinen referenssikohde. 

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Ramboll palkittiin vuoden sähkösuunnittelijana”

    1. Toimituksesta terveisiä. Olen pahoillani vääristä referensseistä. Nyt ne on poistettu artikkelista kokonaan.

  1. Uusi lastensairaala on Rambollin LVI-suunnittelureferenssi, sähkösuunnittelusta vastasi Granlund Oy.

  2. Rambollin Sähkö: Pasilan Tripla, Vuosaaren satama, Helsingin Olympiastadionin peruskorjaus, Amos Rex, Finavia Terminaali 2, VTT Ydinturvatalo, Tampereen Kansi ja Areena, Kalasatama REDI, Keski-Suomen Sairaala Nova…

Vastaa