Kiinteistökaupan ennakoidaan jatkuvan vilkkaana, liikekiinteistöjen rakentamisbuumi hiljenee

Kiinteistökauppa jatkuu vilkkaana, arvioidaan KTI-markkinakatsausta ja Rakli-KTI toimistobarometria koskevassa tiedotteessa.

 

Suomalaiset asunnotkin kelpaavat ulkomasiille sijoittajille. Kuopiolainen asuintalo siirtyi brittiomistukseen viime vuoden lopulla. Kuva Niiralan Kulma

Ennätysmatalien korkojen ajanjakson jatkuessa kiinteistöjen houkuttelevuuden arvioidaan säilyvän sijoitusmarkkinoilla korkeana ja vahva sijoituskysyntä painaa parhaiden kiinteistöjen nettotuottovaatimuksia.

Lokakuussa toteutetussa Rakli-KTI Toimitilabarometrissa Helsingin keskustan prime-toimistojen nettotuottovaatimus saavutti jälleen uuden pohjalukeman, kun vastausten keskiarvo jäi alle 3,8 prosentin, ja mediaani painui 3,5 prosenttiin.

Hyväsijaintisen vuokra-asuntokiinteistön nettotuottovaade pysyi sen sijaan ennallaan 3,6 prosentin tuntumassa, ja liikekiinteistön tuottovaateessa nähtiin pientä nousua viime kevääseen verrattuna.

Tammi-syyskuun kiinteistökauppavolyymi 4,7 miljardia euroa

Kuluvan vuoden kolmas neljännes oli jo kahdeksastoista perättäinen vuosineljännes, jona kiinteistökauppavolyymi ylitti miljardin euron rajan.

Koko vuoden kaupankäyntivolyymi jäänee kuitenkin viime vuosien huippulukemia matalammaksi, koska kuluvalle vuodelle ei ole toistaiseksi osunut miljardiluokan kauppoja parin viime vuoden tapaan.

Toimistokiinteistöistä eniten kauppoja

Toimistokiinteistöt ovat olleet parin viime vuoden tapaan vaihdetuin kiinteistösektori, ja niiden osuus kokonaisvolyymistä on noin 35 prosenttia.

Rakli-KTI Toimitilabarometriin vastanneet kiinteistöalan asiantuntijat ennakoivat kiinteistöjen kaupankäyntivolyymin pysyttelevän korkeana, ja enemmistö vastaajista arvioi ulkomaisen sijoittajakysynnän jatkavan kasvuaan edelleen.

Kuluvan vuoden tähänastisista kaupoista ulkomaisten sijoittajien osuus on noin 45 prosenttia, ja kansainvälistä kysyntää on kohdistunut niin toimisto-, asunto- kuin suosiotaan nostaviin yhteiskunnallisiin kiinteistöihin.

Helsingin keskustan toimistoissa huippuvuokria

Toimistotilojen kysyntä on vahvistuneen taloustilanteen myötä kasvanut viime vuosina, mikä on tukenut sekä vuokratasojen nousua että pitkään vaivanneen vajaakäyttöhaasteen helpottumista.

Helsingin keskustan uusien vuokrasopimusten neliövuokriin on noteerattu uusia huippulukemia, ja KTI:n seurannassa viimeisen puolen vuoden aikana alkaneiden uusien vuokrasopimusten mediaanineliövuokra nousi nyt ensimmäistä kertaa yli 30 euroon.

Laadukkaan tilan kysyntä siivittää uusia toimistorakennushankkeita, vaikka tyhjää tilaa on markkinoilla edelleen runsaasti. KTI:n seurannassa pääkaupunkiseudun toimistotilojen käyttöaste nousi nyt korkeimmalle tasolleen sitten syksyn 2012, mutta on edelleen vain 85 prosentin tuntumassa.

Kiihtyvään tahtiin toteutuvat käyttötarkoituksen muutokset hillitsevät vajaakäyttöongelmaa. Viimeisen viiden vuoden aikana yli 450 000 toimistoneliötä on löytänyt uuden elämän asunto-, hotelli- tai jossakin muussa käyttötarkoituksessa.

Liikekiinteistöjen rakentaminen hiljenee

Liiketilatarjonta on pääkaupunkiseudulla kasvanut viime vuosina suurten kauppakeskushankkeiden valmistumisen myötä. Sekä 2017 että 2018 valmistui yli 100 000 neliötä uutta liiketilaa, ja tänä vuonna määrä nousee peräti 150 000 neliön tuntumaan ennen kaikkea Mall of Triplan siivittämänä.

Näiden hankkeiden jälkeen rakenteilla on noin 70 000 liiketilaneliötä, joista juuri uudelleen käynnistyneen Lippulaivan kauppakeskushankkeen osuus on yli 60 prosenttia.

Vilkas uudistuotanto, verkkokaupan kasvu ja kuluttajakäyttäytymisen muutos lisäävät liikekiinteistömarkkinanäkymien epävarmuutta. Kauppakeskusyhdistyksen ja KTI:n myynti-indeksit osoittivat kuitenkin heinä-syyskuussa peräti 4,4 prosentin kasvua kauppakeskusten kokonaismyyntiin verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon. Kasvua oli koko maan kauppakeskusten ja lähes kaikkien vuokralaistoimialojen myynnissä.

Vuokra-asuntoja valmistuu ennätystahtiin

Vuokra-asuntosijoittamisen imu säilyy vahvana, ja kuluvan vuoden kolmella ensimmäisellä neljänneksellä asuntosalkuilla käytiin kauppaa 1,3 miljardin euron arvosta. Kansainvälinen kiinnostus suomalaisia vuokra-asuntoja kohtaan on kasvussa, ja nykyisellään jo noin 15 000 vuokra-asuntoa on ulkomaisten sijoittajien hallussa.

Vuokra-asuntojen tarjonta jatkaa kasvuaan, ja kuluvana vuonna pääkaupunkiseudulle valmistuu noin 4 700 uutta vuokra-asuntoa kokonaan vuokrakäyttöön tulevissa rakennuksissa. Ensi vuonna valmistuvien vuokra-asuntojen määrä nousee yli 5 000 asuntoon.

Suurten kaupunkien väestönkasvu ja vuokra-asumisen suosion nousu pitävät vuokrat nousujohteisina tarjonnan kasvusta huolimatta. KTI:n uusia asuntovuokrasopimuksia kuvaava indeksi nousi pääkaupunkiseudulla 3,3 prosenttia ja muissa suurissa kaupungeissa keskimäärin 2,4 prosenttia viimeisen vuoden aikana.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistökaupan ennakoidaan jatkuvan vilkkaana, liikekiinteistöjen rakentamisbuumi hiljenee”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi