Kokeile kuukausi maksutta

Toimitilarakentamisen luvat nousivat ja asuntoaloitukset laskivat selvästi

Asiointimäärät Triplassa ovat suuria. Huoltotoimia tehdään paljon myös kauppakeskuksen aukioaikaan.

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2019 heinä-syyskuun aikana 7,4 miljoonalle kuutiometrille, joka oli 1,4 prosenttia enemmän kuin vastaavalla jaksolla vuotta aiemmin. Rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 1,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloituksia oli 7,6 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Asuntorakentamisen aloitusten taso oli pysynyt hämmästyttävän korkeana siihen nähden, että luvat ovat laskeneet jo pitkään.

Rakennustyypeittäin tarkasteltuna lupakuutiomäärä nousi liike- ja toimistorakennuksissa ja erityisesti Helsingin seutukunnassa. Valtava vuosimuutos selittyy pitkälti sillä, että vuodentakainen vertailuajankohta oli todella alhainen.

Muiden rakennustyyppien kuutiomäärissä oli Tilastokeskuksen mukaan laskua.

Asuinrakentamiseen myönnetyn kuutiomäärän lasku loiveni

Heinä-syyskuun aikana rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 2,0 miljoonaa kuutiometriä, joka oli 7,3 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisessa rivi- ja ketjutalojen kuutiomäärä nousi 11,2 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinkerrostalojen kuutiomäärä väheni 4,9 prosenttia ja erillisten pientalojen 14,2 prosenttia.

Rakennuslupia myönnettiin kesä-elokuun aikana kaikkiaan 6 310 asunnolle, määrä väheni 2,8 prosenttia vuodentakaisesta.

Muun kuin asuinrakentamisen kuutiomäärä kasvoi

Kolmannella vuosineljänneksellä muuhun kuin asuinrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia 5,4 miljoonaa kuutiometriä, joka on 5,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ajankohdan kasvu johtuu liike- ja toimistorakennuksille myönnetyistä rakennusluvista ja selittyy vuoden 2018 kolmannen neljänneksen alhaisella kuutiomäärällä.

Rakennustuotannon volyymi väheni

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo väheni vuoden 2019 heinä-syyskuun aikana 4,7 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni ajanjaksolla 10,9 prosenttia, muun kuin asuinrakentamisen volyymi kasvoi puolestaan 0,8 prosenttia.

Kasvukeskuksissa iloisiakin uutisia

Kasvukeskuksista hyviä uutisia tuli Helsingistä, Turusta ja Oulusta, Tampereella tilanne oli heikompi.

Helsingin seutukunnan lupamäärän kasvua selittää liike- ja toimitilarakentamisen piikki. Kyse voi olla joistakin yksittäisistä isoista hankkeista.

Helsingin seutukunnassa liike- ja toimitilarakentamiseen myönnettiin isoja lupia.

Tampereen seutukunnassa asuntorakentamisen jyrkkä syöksy päättyi. Toimistorakentaminen on yhä laskussa, mutta liikerakentamisen lupakehitys tasaantui.

Turun seutukunnassa lupamäärä kasvoi voimakkaasti. Erityisesti kasvua tuli asuntorakentamisessa, mutta kasvua tuli myös toimitilarakentamisessa.

Oulun seutukunnassa asuntorakentamisen lupamäärä kääntyi voimakkaaseen nousuun. Sama koski toimitilarakentamista. Ne nostivat koko lupamäärää.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Toimitilarakentamisen luvat nousivat ja asuntoaloitukset laskivat selvästi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat