YIT:n asuntomyynti Suomessa oli ”jopa yllättävän hyvää” – valmistelussa uusia asuntorahastoja ensi vuodelle

YIT kertoi tulosinfossaan, että asuntojen kuluttajamyynti Suomessa oli kolmannella vuosineljänneksellä jopa yllättävän hyvää. Lisäksi yhtiö ilmoitti valmistelevansa uusia asuntorahastoja ensi vuodelle.

Kuva: YIT

”Media on ollut melko negatiivinen asuntojen myyntiä koskevissa odotuksissaan. Me olemme koko ajan sanoneet, että kysyntä on jatkunut vakaana. Itse asiassa kolmosneljänneksellä asuntojen myynti oli jopa positiivinen yllätys meille. Se on ollut parempaa kuin arvioimme kolme kuukautta sitten”, toimitusjohtaja Kari Kauniskangas sanoi infossa.

YIT myi kuluvan vuoden heinä-syyskuussa kuluttajille Suomessa 598 asuntoa, joka oli 22 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin ja 46 prosenttia enemmän kuin toisella vuosineljänneksellä 2019.

”Kuluttajien asuntokysyntä Suomessa ei myöskään ole johtunut annetuista alennuksista, vaan se on ollut todellista kysyntää. Saattaa olla, että YIT:n vahva tase, taloudellinen asema, asiakaskokemuksen pitkäaikainen kehittäminen ja asiakkaiden luottamus meihin ajavat YIT:n asuntojen kysyntää.”

Kauniskangas kertoi etenkin perheasuntojen kysynnän olleen vahvaa ja myös valmiiden myymättömien asuntojen myynnin olleen yllättävän hyvää. Yhtiöllä oli kauden lopussa 396 myymätöntä valmista asuntoa, kun edellisneljänneksen jälkeen niitä oli 447.

Hyvästä kysynnästä huolimatta Asuminen Suomi ja CEE -segmentin kannattavuus oli selvästi kehnompi kuin vuotta aiemmin. Oikaistu liikevoittoprosentti oli nyt 5,6, kun se oli vuotta aiemmin 9,8.

”Heikkoa kannattavuutta eivät selitä alennukset vaan kertaerät, joista suurin oli Fincapin rahastolle myytyjen asuntojen valmistuminen. Noiden projektien kannattavuus oli alhainen.”

YIT myi keväällä yhdessä useiden sijoitusyhtiöiden kanssa perustamalleen Fincapin hallinnoimalle rahastolle lähes 600 valmista tai rakennusvaiheen loppuvaiheessa olevaa asuntoa, jotka sijaitsevat eri puolilla Suomea. Asuntojen arvo oli yhteensä yli 100 miljoonaa euroa.

Tulosinfon jälkeen Kauniskangas täsmensi Rakennuslehdelle, että kyseisissä asuntoprojekteissa ei kuitenkaan ollut mitään ongelmia, jotka olisivat heikentäneet niiden kannattavuutta.

”Asunnot myytiin rahastolle isohkolla alennuksella. Hankkeiden kannattavuus oli selvästi normaalia alhaisempi, mutta kuitenkin positiivinen”, hän kertoi Rakennuslehdelle.

Valmistelussa uusia asuntorahastoja

YIT:llä on edellä mainitun Fincapin hallinnoiman asuntorahaston lisäksi toinen asuntorahasto yhdessä Ålandsbankenin kanssa. YIT kertoi syyskuussa myyvänsä tälle rahastolle yhteensä 537 asuntoa noin 112 miljoonalla eurolla. Nämä asunnot valmistuvat vuosina 2020–2021. Yhtiö valmistelee näiden lisäksi uusiakin asuntorahastoja.

”Asuntorahastot näyttävät olevan kiinnostava sijoituskohde useille erityyppisille sijoittajille. Se on myös syy siihen, miksi olemme vahvistaneet näiden rahastojen omaa kehittämistä. Nyt meillä on kaksi rahastoa, joiden arvo on 230 miljoonaa euroa. Valmistelemme uusia rahastoja myös ensi vuodelle”, Kauniskangas sanoi.

”Myymme nyt projekteja noille rahastoille samalla kannattavuustasolla kuin olemme aiemmin myyneet suoraan sijoittajille. Nyt kun me myös vuokraamme ja hallinnoimme noita asuntoja, se antaa meille ylimääräisen mahdollisuuden saada kiinteistösegmentissämme tuottoa arvonnousun kautta.”

YIT ilmoitti torstaina 31. lokakuuta myyvänsä Elite Alfred Bergin kiinteistörahastolle 120 pääkaupunkiseudulla sijaitsevaa asuntoa noin 28 miljoonalla eurolla. Suurin osa myytävistä asunnoista on valmiita ja loput asunnot valmistuvat alkuvuonna 2020. Kauniskangas perusteli kyseistä myyntiä Rakennuslehdelle sillä, että kaupan ehdot olivat vain niin hyvät, että se kannatti tehdä. Lisäksi hän korosti kaupan tuovan kassavirtaa loppuvuodelle.

”Institutionaalisille sijoittajille myytävistä asunnoista tulee ensi vuonna enemmän liikevaihtoa kuin tänä vuonna. Vaikka noiden projektien kannattavuus on hieman alhaisempi kuin kuluttajahankkeiden, se on silti erittäin hyvällä tasolla.”

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT:n asuntomyynti Suomessa oli ”jopa yllättävän hyvää” – valmistelussa uusia asuntorahastoja ensi vuodelle”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi