Kokeile kuukausi maksutta

Uponorilta tulosparannus laskevalla liikevaihdolla

Liikevaihto jarrutti loppuvuonna.  Alkaneelta vuodelta odotellaan taas tuloskasvua.

Yhtiö aloitti 20 miljoonaan euron säästöohjelman lokakuussa. Sen hyötyjen odotetaan näkyvän kuluvan vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla.

Talotekniikkavalmistaja Uponorin tulos parani, vaikka liikevaihto supistui neljännellä neljänneksellä. Osinkoon on luvassa korotus.

Uponorin tulos ennen veroja kasvoi loka-joulukuussa 16,3 miljoonaan euroon edellisen vuoden 14,5 miljoonasta eurosta.

Vertailukelpoinen liiketulos nousi 6,4 prosenttia 21,8 miljoonaan euroon vertailukauden 20,5 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos oli 0,18 euroa, kun se vuotta aiemmin oli 0,08 euroa.

Uponorin toimitusjohtajan Jyri Luomakosken mukaan kasvu useilla Uponorin tärkeillä markkinoilla on edelleen hidastunut.

”Yleisesti ottaen rakennusmarkkinat ovat kuitenkin pysyneet hyvällä tasolla. Uskomme, että vuonna 2020 markkinat säilyvät pääsääntöisesti vuoden 2019 tasolla”, Luomakoski sanoo tilinpäätöstiedotteessa.

Murheita talotekniikassa ja infrassa

Uponorin liikevaihto supistui loppuvuonna 4,8 prosenttia 269,2 miljoonaan euroon 282,6 miljoonasta eurosta. Valuuttakurssimuutokset huomioiden liikevaihto laski viisi prosenttia.

Euroopan talotekniikan liikevaihto supistui lähes kymmenen prosenttia, mikä johtui heikommasta myynnistä Norjassa ja Ruotsissa sekä Aasiassa. Pohjois-Amerikassa talotekniikan liikevaihto kasvoi lähes 13 prosenttia. Infran liikevaihto sen sijaan laski 20,4 prosenttia. Yksikön liikevaihto heikkeni suurimmilla markkinoilla Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Uponor myi Uponor Infran Pohjois-Amerikan liiketoiminnan ja Zent-Frengerin syksyllä 2018. Vertailukauden taloudelliset tiedot sisältävät näiden toimintojen luvut.

Säästöohjelma puree vuoden lopulla

Yhtiö aloitti 20 miljoonaan euron säästöohjelman lokakuussa. Luomakosken mukaan sen hyödyt pitäisi alkaa näkyä kuluvan vuoden jälkimmäisellä puolikkaalla.

Uponorin mukaan useimmilla rakennusmarkkinoilla kolmannella neljänneksellä havaittu suuntaus jatkui muuttumattoman vuoden loppuun saakka. Pohjoismaissa asuntorakentaminen väheni, Saksassa markkinat säilyvät terveellä tasolla ja Pohjois-Amerikassa rakentajien rakentaminen lisääntyi hieman edellisvuoteen verrattuna.

Uponor odottaa, että sen vertailukelpoisen liiketulos tänä vuonna paranee viime vuodesta.

Yhtiön hallitus esittää, että osakekohtaista osinkoa korotetaan 0,53 euroon viime vuoden 0,51 eurosta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uponorilta tulosparannus laskevalla liikevaihdolla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat