Kokeile kuukausi maksutta

Viime vuonna rakennettiin 56 uutta tuulivoimalaa – tuulivoimien suurin maakunta ei yllätä

Vuosi 2019 toi uusia kuntia tuulivoimakartalle, Suomen tuulivoimayhdistys ry tiedottaa.

Tuulivoimalat tuovat kunnille verotuloja. Kuva: Seppo Mölsä

Vuoden 2019 aikana rakennetut tuulivoimalat nostivat Suomen tuulivoimakartalle uusia tuulivoimakuntia, kuten Kurikan ja Kannuksen kaupungit.

Vuoden 2019 aikana Suomeen rakennettiin yhteensä 56 tuulivoimalaa. Ne sijoittuvat Närpiöön (18 tuulivoimalaa), Isojoelle (14), Kurikkaan (12), Kannukseen (7 ) ja Iihin (5 tuulivoimalaa).

Närpiö ja Kannus siirtyvät samalla myös Suomen kymmenen suurimman tuulivoimakunnan listalle.

Suomen suurin tuulivoimakunta on edelleen Kalajoen kaupunki 64 tuulivoimalallaan ja reilulla 200 megawatilla.

Maakunnista Pohjois-Pohjanmaa pitää edelleen selkeästi hallussaan suurimman tuulivoimamaakunnan titteliä. 39 prosenttia Suomen tuulivoimasta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla.

Seuraavaksi eniten tuulivoimaa on Pohjanmaan (13 %), Lapin (12 %), Satakunnan (11 %) ja Etelä-Pohjanmaan (10 %) maakunnissa.

Loput 15 prosenttia Suomeen asennetusta tuulivoimakapasiteetista on jakaantunut kymmeneen muuhun maakuntaan.

Närpiöön yhteensä noin 7 miljoonan verotulot

Etenkin pienelle kunnalle tuulivoiman tuoma kiinteistövero on merkittävä lisätulo. Nyt rakennetut tuulivoimalat tuovat reilun 9 000 asukkaan Närpiöön arviolta noin 7 miljoonan kiinteistöverotulot koko elinkaarensa aikana.

”Tuulivoima on Närpiön kaupungille ilman muuta merkittävä lisätulon lähde, sen lisäksi että tuotamme kaupungissamme nyt enenevän määrän uusiutuvaa energiaa. Mielellämme otamme uusiutuvan energian tuotantoa myös lisää, ja viime vuonna valmistuneen Hedetin hankkeen lisäksi Närpiöön onkin suunnitteilla uusia lähivuosina valmistuvia tuulivoimaloita”, toteaa Närpiön kaupunginjohtaja Björn Häggblom.

”Tuulivoima voi olla todellinen piristysruiske kunnan taloudelle. Olen törmännyt jo useampaan tapaukseen, joissa uusiutuvan energian tuotannosta odotetaan kuntatalouden pelastajaa. Tuulivoimaa on rakennettu tällä hetkellä yli 70 suomalaiskuntaan”, summaa Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Suomen suurin tuulivoimakunta Kalajoki sai vuoden 2019 aikana yhteensä 1,7 miljoonaa euroa kiinteistöverotuloa 64 tuulivoimalastaan.

Tuulivoimaloiden kiinteistöveroa maksetaan tällä hetkellä yli 70 suomalaiskuntaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Viime vuonna rakennettiin 56 uutta tuulivoimalaa – tuulivoimien suurin maakunta ei yllätä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat