Kokeile kuukausi maksutta

Hallirakentaja saa uuden toimitusjohtajan

Kälviäläinen hallirakentamiseen erikoistunut Best-Hall oy on nimittänyt uuden toimitusjohtajan.

Yhtiön toimitusjohtajana aloittaa 6. huhtikuuta 47-vuotias Tuomas Tuomela. Hän on toiminut erilaisissa johtotehtävissä muun muassa Viafin Servicessä, Outotecissa, Fortumissa ja ABB:ssä.

”Tämän organisaatiomuutoksen myötä vahvistamme Best-Hallin edellytyksiä entistä vahvemmin kasvattaa markkinaosuuksia etenkin meille niin tärkeillä vientimarkkinoilla”, hallituksen puheenjohtaja Nils Lampi sanoo tiedotteessa.

Best-Hallin nykyinen toimitusjohtaja Leif Fagernäs jatkaa yrityksen myyntiorganisaatiossa johtajana.

Vuonna 1975 perustettu Best-Hall on ollut vuodesta 1997 lähtien osa Wiklöf-konsernia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Hallirakentaja saa uuden toimitusjohtajan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat