Kokeile kuukausi maksutta

OP Kiinteistösijoitus lupaa vuokralaisilleen joustoja vuokranmaksuun koronan takia

OP Kiinteistösijoitus ilmoittaa tukevansa vuokralaisiaan joustoilla vuokranmaksussa, mikäli sen hoitamien liikekiinteistöjen vuokralaiset ajautuvat koronaviruspandemian vuoksi taloudellisiin ongelmiin.

OP Kiinteistösijoitus hoitaa hallinnoimiensa kiinteistörahastojen ja OP-Rahastoyhtiön hallinnoimien kiinteistörahastojen salkkuja sekä OP Ryhmän vakuutusyhtiöiden kiinteistöjä.

”Olemme jo saaneet tiedusteluja vuokrahelpotusmahdollisuuksista joiltakin vuokralaisiltamme – erityisesti vähittäiskaupan sekä ravitsemus- ja muiden palveluiden aloilta. Tilanne on ollut ennakoitavissa, koska nämä ovat aloja, joihin talouden pysähdys ja liikkumisrajoitukset iskevät ensimmäisenä ja raskaimmin”, OP Yrityspankin omaisuudenhoidon johtaja Tuomas Virtala kertoo tiedotteessa.

Maksuvaikeuksia odotetaan myös yksityishenkilöiden asumisen osalta, koska vähittäiskauppa sekä ravitsemus- ja muut palvelualat ovat myös suuria työllistäjiä Suomessa ja tulonmuodostus on usein suoraan kytköksissä tehtyihin työtunteihin. Näiden alojen yrittäjillä ja työntekijöillä tulot vähenevät väistämättä merkittävästi, kun ihmiset pysyvät kotonaan eivätkä käytä muita kuin pakollisia palveluita.

Todennäköisimmin vaikeita aikoja kohtaavat alat – vähittäiskauppa, palvelut ja hotelliliiketoiminta – sekä asuminen edustavat noin 60 prosenttia Suomen kiinteistösijoitusten kokonaiskannasta. Kaikilla näillä sektoreilla vuokrien osuus on merkittävä osa kustannuksista.

”Vuokrat ovat yleensä luonteeltaan kiinteitä eivätkä jousta liiketoiminnan muutosten mukaan. Uskomme, että vuokrahelpotuksilla on merkittävä positiivinen vaikutus asiakasyritystemme kriisinkestokyvyssä, joka puolestaan varmistaa esimerkiksi näihin sijoittavien rahastojen pitkän aikavälin tuottokehitystä. Haluamme toimia myös tässä tilanteessa vastuullisesti, joten neuvotteluvalmius ja ratkaisuhakuisuus apua tarvitsevien kanssa oli helppo päätös.”

OP on jo aiemmin ilmoittanut tarjoavansa muun muassa lyhennysvapaata asuntoluottoihin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “OP Kiinteistösijoitus lupaa vuokralaisilleen joustoja vuokranmaksuun koronan takia”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat