Kokeile kuukausi maksutta

Afrylle toimeksianto Vantaan Energialta

Vantaan Energian edellistä jätteenpolttolaitosta rakennettiin vuonna 2014. Kuva: Juha Salminen.

Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Afry (entinen Pöyry) on saanut Vantaan Energialta suunnittelu-, hankinta- ja rakennusvalvontapalveluiden toimeksiannon jätevoimalan laajennusprojektiin.

Hanke pitää sisällään projektinhallinnan, perus- ja detaljisuunnittelun, hankintapalvelut sekä rakentamisen valvontapalvelut.

Uuden voimalaitoksen rakentaminen alkaa keväällä 2020, ja sen on määrä aloittaa kaupallinen toiminta vuoden 2022 lopussa.

Laitos tekee mahdolliseksi kivihiilettömän energiantuotannon yhdessä uusiutuvien energiamuotojen kanssa jo vuonna 2022.

Voimalaitos hyödyntää noin 200 000 tonnia kierrätykseen kelpaamatonta kaupan ja teollisuuden jätettä vuodessa ja tuottaa noin 80 megawatin teholla kaukolämpöä.

”Jätevoimalan laajennus on keskeinen mahdollistaja sille, että pääsemme eroon kivihiilen käytöstä energiatuotannossa ensimmäisenä pääkaupunkiseudun isoista energiayhtiöistä jo vuonna 2022”, Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen kertoo.

Tilauksen arvoa ei ole julkistettu.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Afrylle toimeksianto Vantaan Energialta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat