Kokeile kuukausi maksutta

KM Barometri: Korona kasvattaa mökkikuumetta

Halutuin asunto on barometrin mukaan ennen 1960-lukua rakennettu yksiö tai kaksio Helsingissä.

2000-luvun omakotitaloille on Kiinteistömaailman barometrin mukaan kysyntää. Myös etätyöhön sopivat vapaa-ajan asunnot kiinnostavat.

Kiinteistökauppa käy myös koronakuukausina, vakuuttaa Kiinteistömaailman tuore kiinteistönvälittäjäbarometri.

Sen mukaan paras kysyntä on yksitasoisista rivitalohuoneistoista sekä 2000-luvun omakotitaloista. Kaupaksi käyvät myös pienet ja uudehkot kerrostalohuoneistot.

Kovinta kesämökkikuumetta hillitsevät liikkumisrajoitukset, mutta lähialueen mökkejä käydään Kiinteistömaailman välittäjien mukaan katsomassa jopa vilkkaasti.

”Ykköskodiksi halutaan uudehko omakotitalo, mutta vapaa-ajanasunnoissa toiveet ovat moninaisempia. Osa haluaa kakkoskodin kaikilla mukavuuksilla etätyötäkin ajatellen. Jos oman kesäpaikan saa edullisimmillaan muutaman lomamatkan hinnalla, saattaa ajatus omasta kesämökistä kuulostaa nyt houkuttavalta”, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä arvioi.

V-käyrä näkyy myös asuntomarkkinoilla

Maan halutuin asunto löytyy barometrin mukaan Helsingistä, ja se on ennen 1960-lukua rakennettu yksiö tai kaksio. Lähelle samaa tasoa pääsevät viime vuosituhannen turkulaisasunnot. Haastellisimpia myytäviä ovat maakuntakaupunkien vanhat isot asunnot, joista on jo ylitarjontaa.

”Odotamme näkevämme lähitulevaisuudessa V:n muotoisen liikkeen eli poikkeusoloista johtuvan kauppamäärien laskun ja nousun. Kulmakerroin riippuu siitä, kuinka kauan kriisivaihe kestää.  Kriisin pitkittyessä voidaan nähdä merkittävääkin alueellisten erojen kasvua”, Kyhälä toteaa tiedotteessa.

Uudiskohteissa ollaan Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kysynnän ja tarjonnan osalta likipitäen tasapainossa. Maakunnissa kaupunkikohtaiset erot ovat sen sijaan merkittäviä.

Kiinteistönvälittäjäbarometriin osallistui 342 KM-ketjun välittäjää maaliskuussa 2020. Mökkikaupan osalta haastateltiin myös alan yrittäjiä eri puolilta Suomea.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “KM Barometri: Korona kasvattaa mökkikuumetta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat