Kokeile kuukausi maksutta

Kotimainen kivi osoittautui vähähiiliseksi vaihtoehdoksi

Kiviala kannustaa etenkin julkista sektoria käyttämään hankinnoissaan kotimaista lähituotantoa, sillä se on paitsi ympäristöteko myös taloudellisesti järkevää.

Tuoreen elinkaariarvioinnin mukaan suomalaisesta luonnonkivestä valmistetuilla kivituotteilla on matala hiilijalanjälki. Esimerkiksi kotimaisen graniittinopan- tai nupukiven valmistusvaiheen ilmastokuorma jää noin 50 kiloon CO2-e/tonni.

Muista materiaaleista tai tuontikivestä valmistettujen vastaavien tuotteiden hiilijalanjälki on usein moninkertainen kotimaiseen luonnonkiveen verrattuna.

Tulokset ilmenevät elinkaariarviointeihin erikoistuneen Bionova Ltd:n selvityksestä, jonka se on tehnyt toimialaa edustavalle Kivi ry:lle. Selvityksen mukaan kotimaisen luonnonkiven aiheuttama ilmastokuormitus on hyvin alhainen muun muassa lyhyiden kuljetusmatkojen ja pitkän käyttöikänsä ansiosta – kiveä hyödynnetään purkamisen jälkeen myös uusiotuotteena.

Suomalaisten kivituotteiden matalaan hiilijalanjälkeen vaikuttaa se, ettei valmistamiseen tarvita pitkiä hankintaketjuja tai useita materiaaleja. Kiviaines louhitaan kalliosta ja kuljetetaan tuotantolaitokselle, jossa se paloitellaan ja viimeistellään valmiiksi tuotteeksi”, Kivi ry:n toiminnanjohtaja Sini Laine selvittää.

Julkinen sektori suunnanäyttäjäksi

Kotimaisen luonnonkiven matala hiilijalanjälki selittyykin juuri lyhyillä kuljetusmatkoilla, sillä suurin osa luonnonkiven päästöistä tulee kuljetuksista.

Laineen mukaan vastuullisesta rakentamisesta kiinnostunut hankkii materiaalit mahdollisimman läheltä. Esimerkiksi infrarakentamisessa yleisesti käytetyn reunakiven valmistus ja kuljettaminen Aasiasta Suomeen aiheuttaa yli 80 prosenttia suuremmat päästöt kotimaiseen tuotteeseen verrattuna.

”Toivottavasti selvitys herättää kunnat ja kaupungit näkemään kuljetusten merkityksen ja huomioimaan myös Suomeen jäävät verotulot”, Laine lisää.

Samalla hän muistuttaa rakennusmateriaalien valmistuksessa syntyvistä ilmastopäästöistä, jotka ovat moninkertaiset verrattuna esimerkiksi lentoliikenteeseen.

”Toivottavasti julkisissa hankinnoissa huomioidaan jatkossa myös tämä hiilijalanjälki, onhan monen kunnan ja kaupungin tavoitteena hiilineutraalius lähivuosien aikana. Hankkimalla kivimateriaalit läheltä nuo tavoitteet on mahdollista saavuttaa ja samalla voi tukea paikallista taloutta”, Laine toteaa.

 

 

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Kotimainen kivi osoittautui vähähiiliseksi vaihtoehdoksi”

  1. Jep, Suomesta ei ole löytynyt kivihiiltä eli vähän on kotimaisissa kivissä hiiltä. Mikä on kyllä energiaomavaraisuuden kannalta sääli. Muutoinkaan hiilestä ei olisi haittaa.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat