Kokeile kuukausi maksutta

Uusi kauppakeskus kokeilee Prisman ja kunnantalon yhdistämistä viisikerroksiseksi rakennelmaksi, joka sorvaa Tuusulan pääkeskustan maantieteen uusiksi

Tuusulan Hyrylän alue kokee lähivuosina muodonmuutoksen, kun nykyisen linja-autoaseman lähelle nousee uusi kauppakeskus. Kunnantalon on myös tarkoitus muuttaa kauppakeskukseen.

Havainnekuva keskuksen edestä maan tasalta katsottuna. Kuva: NREP

Hankkeen suunnitteluvaraus tehtiin viime vuoden lopulla. Tuusulan kunta valitsi tuolloin Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen jatkosuunnittelun yhteistyökumppaniksi kiinteistösijoitus- ja kehitysyhtiö NREP oy:n.

NREP:n on tarkoitus vuokrata kaikki kauppakeskuksen liiketilat HOK-Elannolle. Keskuksen tulee noin 8000 neliömetrin kokoinen Prisma. Prisman yhteyteen tulee myös muita myymälöitä sekä ravintoloita. Vertailun vuoksi esimerkiksi Helsingin Triplan Prisma on reilun 5000 neliömetrin kokoinen.

Liikekeskuksen yläpuolelle on alustavasti suunniteltu rakennettavan viisikerroksinen tila, johon kunnantalo sijoittuisi.

Tuusulan kuntasuunnittelupäällikkö Asko Honkanen arvioi, että rakennushankkeen mahdollistava kaavaluonnos valmistuu kevään aikana.

”Tavoitteena on, että kaavaluonnos olisi nähtävillä ensi syksynä. Tuolloin kaavasta voitaisiin päättää ensi keväänä ja liike- ja palvelukeskus voisi olla valmis jouluna 2023.”

Liike- ja palvelukeskuksen kokonaislaajuus on noin 15000 neliömetriä, josta kaupallisten tilojen osuus on noin 10000 neliömetriä.

NREP:n johtaja Joonas Lemström kertoo sähköpostitse, että yhtiön tarkoituksena on jäädä kohteeseen keskipitkän aikavälin sijoittajaksi.

Hyrylän kuntakeskus saattaa kokea myös muita muutoksia lähivuosina. Tuusulan kunta pohtii parhaillaan Hyrylän linja-autoaseman kohtaloa.

”Vaihtoehtoina on säilyttää linja-autoasema nykyisellä paikallaan tai siirtää se toisaalle”, Asko Honkanen kertoo.

Tuusula miettii myös parhaillaan, minkälainen tulevan liike- ja palvelukeskuksen ympäristöstä tulee. Kunta on suunnitellut, että Prisman etelälaidalle voisi tulla pieni aukio.

Hyrylän linja-autoaseman ympäristöön saattaa tulla myös muuta uutta liiketilaa. Kunta toivoo, että Kesko kehittäisi nykyistä linja-autoaseman vieressä olevaa K-Supermarketia laajentaen sitä Citymarketiksi.

Uutta liiketilaa saattaa myös tulla linja-autoaseman vieressä olevaan Auratumin omistamaan liikekiinteistöön. Kiinteistössä toimi aikaisemmin S-market ja se on nyt tyhjillään.

”Pohdinnassa on ollut, että voisiko Auratumin liikekiinteistöön tulla liiketilaa. Tilat sijoittuisivat aivan Prisman viereen.”

Tuusulan kunnantalon työntekijät joutuivat evakkoon viime vuonna, koska kunnantalossa on sisäilmaongelmia.

Vanha kunnantalo on tarkoitus purkaa, ja työntekijöiden on tarkoitus palata evakon päätyttyä uusiin tiloihin Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen yhteyteen.

Koronakriisi aiheuttaa voimakkaat säästöpaineet myös kuntatalouteen. Tuusulassa ei ole kuitenkaan toistaiseksi harkittu, että kunnantalon työntekijät jäisivät evakkotiloihin ja uudisrakennukseen muutosta luovuttaisiin.

”En ole kuullut, että olisi puhuttu siitä, että luovuttaisiin suunnitelmasta, että kunnantalo muuttaisi evakon jälkeen Hyrylän liike- ja palvelukeskuksen yhteyteen”, kuntasuunnittelupäällikkö Honkanen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Uusi kauppakeskus kokeilee Prisman ja kunnantalon yhdistämistä viisikerroksiseksi rakennelmaksi, joka sorvaa Tuusulan pääkeskustan maantieteen uusiksi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat