Kokeile kuukausi maksutta

Markus Rauramosta Fortumin uusi toimitusjohtaja

Fortumin hallituksen puheenjohtajan Matti Lievosen mukaan toimitusjohtajan valintaa edelsi perusteellinen kansainvälinen hakuprosessi.

Fortum löysi uuden toimitusjohtajan talon sisältä. Markus Rauramo on nykyisin yhtiön talousjohtaja.

Energiayhtiö Fortum on nimittänyt Markus Rauramon toimitusjohtajakseen, yhtiö kertoo tiedotteessaan. Rauramo aloittaa tehtävässä heinäkuun 1. päivä. Rauramo toimii tällä hetkellä Fortumin talousjohtajana.

”Hän on kokenut johtaja, joka on osoittanut kykynsä hallita haastavia tilanteita ja menestynyt kansainvälisillä kentillä. Hänen tehtävänsä on nyt luoda Fortumille ja Uniperille yhteinen strategia ja vastata sen tehokkaasta toimeenpanosta, jotta voimme ottaa johtavan aseman Euroopan energiamurroksessa,” Fortumin hallituksen puheenjohtaja Matti Lievonen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa toimitusjohtajan valintaa edelsi perusteellinen kansainvälinen hakuprosessi.

Fortumin mukaan uuden talousjohtajan haku käynnistetään välittömästi. Fortumin talousjohtajana vuosina 2014-2017 toiminut Timo Karttinen hoitaa talousjohtajan tehtäviä väliaikaisesti.

Rauramon edeltäjä Pekka Lundmark siirtyy Nokian toimitusjohtajaksi 1. elokuuta alkaen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Markus Rauramosta Fortumin uusi toimitusjohtaja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat