Helsingin Alppilaan suunnitellaan liiketiloja ja asuntoja – NCC saamassa seitsemän hehtaaria rakennettavaa

Varausalue sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Pasilan asemalta. NCC on kiinnostunut sijoittamaan alueelle myös oman pääkonttorinsa.

Suunnitelmissa Savonkadusta on tavoitteena rakentaa ”aktiivinen ja viihtyisä keskustamainen katutila, johon toimistotalojen aulatilat, liikkeet ja palvelutilat avautuvat”. Kuvassa Savonkatu lokakuussa 2019.­KUVA: JUHANI NIIRANEN / HS

Helsingin Alppilaan suunnitellaan paljon uutta toimitila- ja asuntorakentamista. Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli asiaa tiistaina kokouksessaan, mutta suunnitelma jäi pöydälle.

Virkamiehet ehdottavat, että rakennusyhtiö NCC:lle varataan Savonkadun pohjoisosasta noin seitsemän hehtaarin kokoinen alue uutta rakentamista varten. Varausalue sijaitsee vain muutaman sadan metrin päässä Pasilan asemalta.

Varattavalle alueelle tutkitaan toimisto-, hotelli-, liiketila-, pysäköinti-, hybridi-, opetustila- ja asuinrakennuksien sijoittumista alustavasti yhteensä noin 160 000 kerrosneliön verran. NCC on kiinnostunut sijoittamaan myös oman pääkonttorinsa alueelle.

Virkamiehet ovat asettaneet alueen luovuttamisen ehdoksi muun muassa sen, että suurin osa uudisrakentamisesta olisi toimitilaa.

Suunnitelmissa Savonkadusta on tavoitteena rakentaa ”aktiivinen ja viihtyisä keskustamainen katutila, johon toimistotalojen aulatilat, liikkeet ja palvelutilat avautuvat”.

Savonkadun molemmille puolille ehdotetaan toimitilarakentamista. Alueelle tutkitaan myös asuinrakentamista. Tavoitteena on ”kestävä ja korkeatasoinen” arkkitehtuuri, jonka massoittelu pyritään liittämään vieressä olevaan rakennuskantaan.

Varausalueella on Stadin ammattiopiston piste sekä vuonna 1915 valmistunut, suojellussa rakennuksessa toimiva Pasilan peruskoulu. Mikäli hanke etenee suunnitellusti, asemakaavoitus on tarkoitus aloittaa vuonna 2021 ja rakentaminen aikaisintaan vuonna 2023.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Helsingin Alppilaan suunnitellaan liiketiloja ja asuntoja – NCC saamassa seitsemän hehtaaria rakennettavaa”

Jätä kommentti