Korona vauhditti työkalukauppaa – etenkin akkukoneilla kova kysyntä

Kuluvan vuoden kasvuluvut ylittivät työkalukauppiaiden rohkeimmatkin ennusteet. Horjuvasta maailmantilanteesta huolimatta rahaa on laitettu pieniin remontteihin ja kunnostukseen.

 

Koronaepidemia on kevään ja kesän aikana satanut pienkone- ja sähkötyökalukauppiaiden laariin. Kasvuluvut ovat ylittäneet toimialan aiemmat ennusteet reippaasti.

Esimerkiksi akkukäyttöisten pienkoneiden myynti on teknisen kaupan tilastojen mukaan kasvanut yli kolmanneksen, sähkötyökalujen lähes 40 prosenttia. Vielä keväällä pienkoneiden ja sähkötyökalujen maahantuojista vain 13 prosenttia uskoi myynnin kasvuun.

Teknisen kaupan liiton johtavan asiantuntijan Jan Sucksdorffin mukaan kasvuluvut ylittivät rohkeimmatkin ennusteet. Horjuvasta maailmantilanteesta huolimatta rahaa on laitettu pieniin remontteihin ja kunnostukseen.

”Erityisesti akkukäyttöisten pienkoneiden kasvuluvut ovat huikeita. Esimerkiksi akkukäyttöisten ruohonleikkureiden ja moottorisahojen kappalemääräinen myynti kasvoi alkuvuoden aikana yli kolmanneksen vuoden takaiseen verrattuna. Trendi oli vastaava myös sähkötyökaluissa”, Sucksdorff kertoo.

Suosiota selittää akkuteknologian kehittyminen, jonka myötä koneiden teho ja kestävyys on jatkuvasti parantunut. Ammattikäyttöön tarkoitetuista sähkötyökaluista alkanut akkulaitteiden voittokulku jatkuukin Sucksdorffin mukaan nyt pienkoneissa, joissa se valtaa markkinoita polttomoottoreilta.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Korona vauhditti työkalukauppaa – etenkin akkukoneilla kova kysyntä”

Jätä kommentti