Kokeile kuukausi maksutta

Energiateollisuus torppaa Ylen uutisoinnin: Kolmannes liikevaihdoista toimitusvarmuuteen

Energiateollisuuden mukaan vuosina 2011-2018 sähkökatkojen määrä on laskenut noin puoleen ja keskimääräinen keskeytysaika alle kolmannekseen lähtötasosta. 

Energiateollisuuden mukaan vuosina 2011-2018 sähkökatkojen määrä on laskenut noin puoleen ja keskimääräinen keskeytysaika alle kolmannekseen lähtötasosta. 
Kuuntele juttu

Energiateollisuus ei niele Ylen uutisointia, jonka mukaan verkkoyhtiöt ovat viime vuosina käyttäneet vain muutaman prosentin tuotoistaan siirtohintojen korotuksen perusteina olleisiin infrainvestointeihin.

Energia-alan etujärjestön mukaan verkkoyhtiöt ovat investoineet vuonna 2013 voimaan tulleen lakimuutoksen jälkeen toimitusvarmuuteen lähes miljardin vuodessa.

Investointien vakuutetaan olevan myös tuloksellisia. Energiateollisuuden mukaan vuosina 2011-2018 sähkökatkojen määrä on laskenut noin puoleen ja keskimääräinen keskeytysaika alle kolmannekseen lähtötasosta. 

”Viimeaikaisista uutisista on saattanut syntyä virheellinen käsitys siitä, että verkkopalvelun hinnankorotuksia ei käytetä investointeihin. Todellisuudessa yhtiöt investoivat kolmanneksen liikevaihdostaan joka vuosi siihen, että verkot ovat paremmassa kunnossa ja toimitusvarmuus kohenee entisestään”, johtaja Kenneth Hänninen Energiateollisuus ry:stä toteaa.

”Yhtiöt investoivat maakaapeleiden lisäksi myös muihin toimitusvarmuutta parantaviin kohteisiin. Lähes miljardin vuosittaiset investoinnit ovat noin 15 prosenttia koko suomalaisen teollisuuden investoinneista”, Hänninen lisää tiedotteessa.  

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Energiateollisuus torppaa Ylen uutisoinnin: Kolmannes liikevaihdoista toimitusvarmuuteen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat