”Rakentaminen on pysynyt edelleen hyvässä vauhdissa”– Sähkötekniikan tukkumyynti kasvoi

Sähköteknisten tuotteiden tukkumyynnin arvo kasvoi heinä-syyskuussa 1,1 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Rakentamisen vauhti on pysynyt edelleen hyvänä, mikä on kasvattanut sähköteknistä kauppaa. Kuva: Jussi Helttunen

Vuoden alusta tarkasteltuna myynti kasvoi 2,6 prosenttia. Kumulatiivinen liukuva 12 kuukauden myynti osoittaa 1,6 prosentin kasvua.

”Rakentaminen on pysynyt edelleen hyvässä vauhdissa, mikä on pitänyt sähköteknistä kauppaa yllä ja jopa kasvattanut sitä. Myönnettyjen rakennuslupien määrä ennakoi kuitenkin käänteen odottavan, kun meneillään olevat hankkeet saadaan valmiiksi”, ennakoi Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) toimitusjohtaja Tarja Hailikari.

Liiton tiedoteessa viitataan Valtionvarainministeriön juuri julkaisemaan taloudelliseeen katsaukseen, jonka mukaan Suomen talous supistuu tänä vuonna 4,5 prosenttia. Se on aiempia ennusteita vähemmän. Yksityinen kulutus on toipumassa nopeasti, mutta investointiympäristössä vallitsee edelleen epävarmuus.

Alat kääntyvät kasvuun eri tahtiin

Asuinrakennusinvestoinnit vähenevät ennusteen mukaan tänä vuonna 2,0 prosenttia. Rakentamisen aloitusten ennakoidaan myös lykkääntyvän, minkä jälkeen asuntoaloitusten määrä palaa lähemmäs pitkän aikavälin keskiarvoa.

Toimitilarakentamisen ja ennen kaikkea julkisten palvelurakennusten vilkas aloitustahti loppuvuonna 2019 pitää muita talonrakennusinvestointeja yllä.

Kone-, laite- ja kuljetusvälineinvestoinnit puolestaan vähenevät paljon tänä vuonna, mutta kääntynevät ensi vuonna jälleen kasvuun.

”Sähkötekniselle kaupalle tärkeät asiakastoimialat tulevat toipumaan lähivuosina eri tahtiin, mikä heijastuu tuotteiden kysyntään. Kun elvyttävien julkisen rakentamisen ja infrahankkeiden vaihe on lopuillaan, ovat esimerkiksi teollisuuden ja asuntorakentamisen investoinnit saaneet toivon mukaan riittävästi aikaa käynnistyä uudelleen”, Hailikari sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “”Rakentaminen on pysynyt edelleen hyvässä vauhdissa”– Sähkötekniikan tukkumyynti kasvoi”

Jätä kommentti