Haltonin uusi toimitusjohtaja Kaj Väätäjä saa ison vastuun harteilleen
Haltonin uudessa strategiassa tavoitellaan 500 miljoonan euron liikevaihtoa – ja se on vasta alkua.
Artikkeli tiivistettynä
- Kaj Väätäjä aloittaa Haltonin toimitusjohtajana. Hänellä on vahvaa kansainvälistä kokemusta erityisesti Euroopasta ja Aasiasta.
- Halton tähtää 500 miljoonan euron liikevaihtoon vuoteen 2030 mennessä kehittämällä olemassa olevia liiketoiminta-alueita ja panostamalla kasvuun mahdollisesti myös yritysostoin.
- Yrityksen ydinosaaminen on ilmanvaihtoteknologiassa, ja strategiana on vahvistaa roolia elinkaaripalveluiden tarjoajana vaativiin tiloihin maailmanlaajuisesti.
- Kansainvälinen yhteistyö korkeakoulujen kanssa ja panostus tuotekehitykseen tukevat Haltonin tavoitetta olla alansa teknologiajohtaja, minkä mahdollistaa myös laaja läsnäolo tärkeimmillä markkinoilla Aasiassa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.
Tämä on tekoälyn luoma ja toimittajan tarkistama tiivistelmä.
Ilmanvaihtoteknologiaan keskittyneen kotimaisen perheyhtiön Haltonin johtoon marraskuun alussa astuvalle Kaj Väätäjälle kansainväliset tehtävät ovat olleet arkea lähes koko työuran ajan. Suomeen hän palaa Tanskasta, missä hän toimi viimeiset kaksi kolme vuotta Danfossin Hydronics-divisioonan johtajana vastuullaan noin 600 miljoonan euron liiketoiminta ja 2 000 työntekijää.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Haltonin uusi toimitusjohtaja Kaj Väätäjä saa ison vastuun harteilleen”