Rakentamisessa aloitti uusia yrityksiä korona-aikanakin

Aloittaneiden yritysten määrä kaikilla toimialoilla laski vain kaksi prosenttia vuoden 2020 huhti−kesäkuussa verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajanjaksoon. Päätoimialoittain tarkasteltuna rakentamisen toimialalla oli toiseksi eniten aloittaneita yrityksiä.

Kuva: Liisa Takala

Tilastokeskuksen mukaan eniten yrityksiä aloitti ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa. Tällä toimialalla aloittaneita yrityksiä oli 1516. Rakentamisen toimialalla aloittaneita yrityksiä oli 1151. Aloittaneiden yritysten määrä rakentamisen toimialalla kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta 52 yrityksellä eli 4,7 prosenttia.

Lopettaneiden yritysten määrä kasvoi

Tilastokeskus tilastoi myös lopettaneiden yritysten määrää, mutta ne ovat yhtä vuosineljännestä vanhempia tietoja kuin aloittaneiden yritysten määrä. Kaikilla toimialoilla yhteensä lopettaneita yrityksiä oli tammi−maaliskuussa 2020 peräti 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019 vastaavana ajanjaksona, mutta myös tammi−maaliskuussa 2019 lopettaneiden yritysten määrä oli niin ikään ollut noin 40 prosenttia suurempi kuin vuonna 2018 vastaavana ajanjaksona.

Rakentamisen päätoimialalla lopettaneiden yritysten määrä oli vuoden 2020 tammi–maaliskuussa 893. Määrä kasvoi vertailujaksosta 12 prosenttia. Vuotta aiemmin lopettaneiden yritysten määrä kasvoi huomattavasti rajummin eli 37 prosenttia.

Tilastokeskus päättelee yritysten toiminnan aloitukset ja lopetukset Verohallinnon asiakastietokannasta. Muutokset Verohallinnon tietojärjestelmissä tai tietokantojen ylläpidossa voivat vaikuttaa tilaston tietoihin ja aikasarjojen vertailukelpoisuuteen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisessa aloitti uusia yrityksiä korona-aikanakin”

Jätä kommentti