Fira rakentaa vuokratornin Espoon Vermoon – Raide-Jokeri lisää uuden asuinalueen imua

Keväällä 2023 valmistuva asuintalo on Espoon Asuntojen ensimmäinen korkean rakentamisen kohde.

Espoon Asunnot ja Fira ovat tehneet kvr-urakkasopimuksen 16-kerroksisen talon rakentamisesta Vermoon Majurinkadulle. Keväällä 2023 valmistuva asuintalo on Espoon Asuntojen ensimmäinen korkean rakentamisen kohde ja sen on suunnitellut Arkkitehdit Hedman & Matomäki.

Talosta tulee yksi alueen korkeimmista ja samalla myös sen maamerkeistä.

”Vermonniityssä on vuoden 2020 lopussa 369 Espoon Asuntojen vuokra-asuntoa. Kaikkiaan alueelle on tarkoitus tulla 500-600 Espoon Asuntojen asuntoa”, kertoo Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Vermonniityn sijoittuminen tulevan Raide-Jokerin varteen tekee siitä Räihän mukaan houkuttelevan asuinalueen. Myös monipuolisten palveluiden ja hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyys ovat omiaan lisäämään alueen kiinnostavuutta.

”Tämän investoinnnin kokonaisarvo on runsaat 21 miljoonaa euroa. Se toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella ja aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä”, kertoo Räihä tiedotteessa.

Majurinkatu 19:ään valmistuu kaikkiaan 98 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa, joiden koot vaihtelevat 23,5-neliöisestä yksiöstä 76,5-neliöiseen kolmioon. Lisäksi taloon tulee sadan neliön suuruinen liiketila sekä yhteiskäyttöiset talopesula ja -sauna.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fira rakentaa vuokratornin Espoon Vermoon – Raide-Jokeri lisää uuden asuinalueen imua”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat