Kokeile kuukausi maksutta

Koronakriisi ei ole vielä puraissut – Konkurssit vähenivät eniten rakennusalalla

Rakentamisen konkurssit vähenivät selvästi kuluvan vuoden tammi-lokakuussa.

Kuva: Akseli Valmunen / HS

Alalla pantiin vireille 366 konkurssia, mikä on 85 konkurssia  eli 18,9 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Henkilöstöä yrityksissä oli 2 015 henkeä. Se on kolmannes vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan konkurssiin haetuissa yrityksissä.

Koko viime vuonna esimerkiksi talonrakennusyrityksiä haettiin konkurssiin 233.

Konkurssit vähenivät jokaisella päätoimialalla

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–lokakuussa 2020 pantiin vireille kaikkiaan 1 886 konkurssia. Se on 343 konkurssia eli 15,4 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 9 770 eli 6,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Konkurssien määrä väheni kaikilla päätoimialoilla.

Konkurssilakia muutettiin

On hyvä ottaa huomioon, että konkurssitilastot eivät ole sikäli vertailukelpoisia, että koronan takia konkurssilakia muutettiin väliaikaisesti toukokuun alusta alkaen.

Lakimuutos rajoitti velkojan oikeutta hakea yritys konkurssiin. Väliaikainen konkurssilain muutos on voimassa lokakuun 2020 loppuun asti.

Eduskunnan lakivaliokunta kuitenkin hyväksyi tiistaina 20. lokakuuta mietinnön, joka puoltaa lain voimassaoloajan jatkamista kolmella kuukaudella 31.1.2021 asti.

Juttua päivitetty 18.11. Lisätty konkurssilain muutos.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Koronakriisi ei ole vielä puraissut – Konkurssit vähenivät eniten rakennusalalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat