Kokeile kuukausi maksutta

Yhä useampi suomalainen rahastosäästäjä sijoittaa kiinteistörahastoihin. Suomen Sijoitustutkimuksen Rahastoraportti-tilastojen perusteella selviää, että kiinteistörahastoilla oli lokakuun lopussa yli 110 000 osuudenomistajaa. Luku on 17 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Samalla ajanjaksolla kaikkien rahastojen osuudenomistajien lukumäärä kasvoi vain 5 prosenttia.

Kiinteistörahastot ovat onnistuneet houkuttelemaan myös runsaasti sijoituksia. Lokakuun lopussa kaikkien Rahastoraportin seurannassa olevien kiinteistörahastojen rahastopääoma oli 14 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

S-Pankin varallisuudenhoitoliiketoiminnan johtaja Hanna Porkan mukaan kiinteistörahastojen suosio kertoo aidosta kysynnästä.

”Nykyisessä markkinatilanteessa yhä useammat meistä etsivät rahoilleen vakaita ja konkreettisia sijoituskohteita, joiden arvot eivät liiku yhtä jalkaa perinteisten osake- ja korkosijoitusten kanssa”, Porkka sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomalaiset innostuivat kiinteistörahastoista – Rahastoilla jo yli 110 000 osuudenomistajaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat