Tencon saa uuden toimitusjohtajan

Diplomi-insinööri Matias Mehtätalo on nimitetty Avain-Yhtiöihin kuuluvan Tencon oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään heti vuoden 2021 alusta.

Matias Mehtätalo. Kuva: Sebastian Ratu

Samalla Tenconin nykyinen toimitusjohtaja Kari Mäenpää siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi.

Mehtätalo siirtyy toimitusjohtajaksi Tenconin tuotantojohtajan tehtävästä, jossa hän on vastannut uudisrakentamisesta, työmaiden johtamisesta ja resurssoinnista. Hän on kuulunut Avain Yhtiöt -konsernin johtoryhmään toukokuusta 2020 alkaen. Aiemmin Mehtätalo työskenteli Avain Rakennuttajalla projektipäällikkönä, jolloin hänen vastuualueellaan oli uudishankkeiden rakennuttaminen.

”Matiaksella on vahva osaaminen kustannustehokkaasta rakentamisesta ja hyvä näkemys, kuinka Tenconia viedään yhdessä eteenpäin”, Avain Yhtiöt -konsernin toimitusjohtaja Perttu Liukku sanoo tiedotteessa.

”Olen seurannut aiemmissa tehtävissäni Tenconin kasvutarinaa läheltä lähes yhtiön perustamisesta saakka ja innostunut mahdollisuudesta johtaa yhtiön kannattavaa kasvua. Useiden suurten aluehankkeiden sujuva läpivienti on osoittanut Tenconin henkilöstön osaamisen olevan alan terävintä kärkeä. Pyrimme jatkossakin olemaan poikkeuksellisen ketterä ja ratkaisukeskeinen organisaatio ja pitämään yllä yhtiön vahvaa tekemisen meininkiä”, Mehtätalo kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tencon saa uuden toimitusjohtajan”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat