Kokeile kuukausi maksutta

Fira rakentaa Postille 37 miljoonan euron varaston

Posti Kiinteistöt oy rakennuttaa Postin 100-prosenttisesti omistamalle logistiikkayhtiö Transvalille 30000 neliömetrin ja 400000 kuution varastorakennuksen Sipoon Bastukärriin.

Rakennustyöt 6,5 hehtaarin kokoisella tontilla alkavat helmikuussa. Yli neljän jalkapallokentän kokoinen varasto on valmis vuoden 2022 aikana. Tontin hankintahinta ja varaston rakennuttamiskustannukset ovat noin 37 miljoonaa euroa. Rakentamisesta vastaa Fira Group.

”Investointi uuteen varastorakennukseen tukee tavoitettamme kasvaa logistiikan ulkoistusratkaisujen ja materiaalinhallinnan palveluissa sekä varmistaa alan edelläkävijyys ja markkinajohtajuus Suomessa. Suomessa toimivien yritysten logistiikan ulkoistusasteen ennustetaan kasvavan seuraavan 10 vuoden aikana arviolta vajaat 20 prosenttia, ja sen markkina-arvo on 100 miljoonaa euroa”, Transvalin johtaja Sakari Kiiskinen kertoo tiedotteessa.

Esimerkiksi sesongin volyymipiikeissä yritykset tarvitsevat tuotteilleen merkittävän määrän enemmän tilaa kuin normaalissa arjessa. Sipooseen rakennettavan varaston tilat on suunniteltu erityisesti maahantuonti-, elintarvike- tukku- ja vähittäiskaupan tarpeisiin. Päätös varaston lämpötilasäädeltävyydestä tehdään alkuvuonna.

Kaksi miljoonaa euroa vihreän energian ratkaisuihin

Rakennusvaiheessa on varauduttu investoimaan 2 miljoonaa euroa niin sanottuihin vihreän energian ratkaisuihin.

Transvalin varasto Sipoossa

  • Varaston koko on noin 30000 m2 (400000 m3).
  • Varaston leveys on 220 metriä ja pituus 121 metriä, varaston vapaa korkeus on 12 metriä.
  • Varastossa on noin 70000 lavapaikkaa.
  • Pihalla on 28 lastauslaituria yhdistelmäajoneuvoille ja 10 lastauslaituria pakettiautoille.
  • Rakennushankkeen kokonaisinvestointi on yli 37 miljoonaa euroa, josta 2,4 miljoonaa euroa on tontin ostohinta.
  • Rakennuttajana on Posti Kiinteistöt oy ja rakentaja Fira Group oy, varasto tulee Transvalin käyttöön.
  • Varaston lämmityksessä hyödynnetään maalämpöratkaisuja ja sähköntuotannossa aurinkoenergiaa. Energia, jota ei tuoteta kohteessa, hankitaan hiilivapaana energiana.
  • Varasto rakennetaan Sipoon Bastukärrin alueelle. Sipoon kunnalta ostetun tontin koko on 6,5 hehtaaria. Osoite on Rahtiraitti 1, Sipoo.

”Rakennuttamisessa tehdään valintoja huomioiden rakennuksen energiatehokkuus sekä hiilidioksidipäästöt. Esimerkiksi rakennuksen lämmityksessä hyödynnetään maalämpöratkaisuja ja sähkön tuotannossa aurinkoenergiaa. Kiinteistöteknisten järjestelmien ohjauksissa hyödynnetään pitkälle kehitettyjä automaatioratkaisuja, joilla varmistetaan kiinteistön energiatehokas käyttö. Energia, jota ei tuoteta kohteessa, hankitaan hiilivapaana energiana”, Kiiskinen kertoo.

Transval ja emoyhtiö Posti tekevät määrätietoisesti töitä asettamansa nollapäästötavoitteen eteen – tavoitteena on nollata omat päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Varastossa hyödynnetään automaatiota

Varastoon tulee kiinteiden varastohyllyjen lisäksi sähköisesti ohjatut siirtohyllyjärjestelmät. Siirtohyllyt jopa kaksinkertaistavat samankokoisen alueen varastointikapasiteetin kiinteään hyllystöön verrattuna. Varastoon suunnitelluista lähes kuudestakymmenestä sähkötrukista kolmasosa on niin sanotusti miehittämättömiä eli automaattitrukkeja.

Varastolle tulevien yhdistelmäajoneuvojen ohjaamiseen käytetään digitaalista ohjausjärjestelmää, jolla ajoneuvot tunnistetaan automaattisesti ja ohjataan ennalta suunnitellulle purku- tai lastauslaiturille. Kaikkiaan varastossa on 28 lastauslaituria yhdistelmäajoneuvoille ja 10 lastauslaituria pakettiautoille.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fira rakentaa Postille 37 miljoonan euron varaston”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat