Kokeile kuukausi maksutta

NCC sai puurakentamiskohteen Järvenpään Sävelpuistosta

NCC:n ehdotus Intro voitti Sävelpuiston kehittämisestä ja kumppanin valinnasta loppuvuodesta 2020 järjestetyn suunnittelukilpailun.

 

NCC:n puurakentamiseen perustuva ehdotus Intro voitti Sävelpuiston kehittämisestä järjestetyn suunnittelukilpailun. Kuva: Soini&Horto

Järvenpään kaupunki on valinnut NCC:n Sävelpuiston alueen toteuttajaksi ja kumppanuuskaavoituksen osapuoleksi. NCC:n puurakentamiseen perustuva ehdotus Intro voitti alueen kehittämisestä ja kumppanin valinnasta loppuvuodesta 2020 järjestetyn suunnittelukilpailun.

”NCC:n ehdotus Intro vastasi parhaiten kaupungin ennalta määrittämiin laatukriteereihin. Alueelle tulee rakentumaan korkeatasoinen ja laadukas neljän kerrostalon kokonaisuus sekä kaksi rivitalokohdetta”, kertoo hankekehityspäällikkö Martina Jerima Järvenpään kaupungilta.

Sävelpuiston suunnittelualue sijaitsee kaupunkikuvallisesti ja maisemallisesti tärkeässä paikassa, kaupungin sisääntuloväylän varrella. Keskeisen sijainnin ja ympäröivän kaupunkirakenteen takia suunnittelukilpailun arviointi haluttiin tehdä yksin laatuun perustuen. Tonttimaan hinta oli kiinteä. Sävelpuistoon tavoitellaan kaupunkikuvallisesti korkealaatuista ja monipuolista asuinrakentamista, joka sopii olemassa olevaan kaupunkiympäristöön.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “NCC sai puurakentamiskohteen Järvenpään Sävelpuistosta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat