Kokeile kuukausi maksutta

Asumisoikeusasuntojen kysyntä on räjähtänyt koronan tuoman epävarmuuden myötä

Viime vuonna alkanutta asumisoikeusasuntojen suosion nousukiitoa siivittää koronatilanteen mukanaan tuoma taloudellinen epävarmuus.

Koronan tuoma epävarmuus näkyy asumisoikeusasuntojen kasvaneena kysyntänä.

Asumisoikeusasuntojen hakijamäärät jatkavat huimaa kasvuaan. Hakijamäärät lähtivät nousuun jo vuosi sitten keväällä koronan myötä, ja voimakas kasvu on jatkunut edelleen, Asuntosäätiön tiedotteessa kerrrotaan.

Tämän vuoden aikana hakijamäärät ovat kasvaneet hyvin voimakkaasti. Tammi-helmikuussa 2021 hakemusten määrä kasvoi 53 prosenttia vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.

Vuonna 2020 tammi-helmikuussa hakijoita oli noin 6000 kuukaudessa. Tämän vuoden tammi-helmikuussa hakijamäärät ovat nousseet jo noin 9200 hakijaan kuukaudessa.

”Kysyntä on kasvanut erityisesti suurissa kaupungeissa, joissa myös asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet ovat huomattavasti markkinavuokria edullisempia. Aran uusimman markkinaselvityksen mukaan vapaarahoitteiset vuokrat olivat pääkaupunkiseudulla keskimäärin 43 prosenttia kalliimpia kuin omakustannusperiaatteella määriteltävät asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet”, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n puheenjohtaja, Asuntosäätiön Asumisoikeus oy:n toimitusjohtaja Jari Riskilä.

Pelkästään Helsingissä ero on 51 prosenttia asumisoikeuden hyväksi. Myös muissa isoissa kaupungeissa ero on merkittävä: Tampereella, Turussa ja Oulussa ero on 23 prosenttia asumisoikeuden hyväksi. Muissa suurissa kaupungeissa eroa on 14–19 prosenttia.

Lähes kaikissa isoissa kaupungeissa käyttövastikkeet ovat myös Ara-vuokria edullisempia.

Asumiskustannukset kuitenkin  vaihtelevat asumisoikeusasuntoja omistavien yhtiöiden kesken, kuten oheisesta parin vuoden takaisesta jutusta ilmenee. Asumisoikeusasuntojen maksuissa huima ero Helsingissä – jopa yli 4 euroa neliöltä

Koronan myötä tilantarve on kasvanut

Suurin yksittäinen syy kasvavaan kiinnostukseen on ollut koronatilanne. Se on lisännyt taloudellista epävarmuutta ja siirtänyt monen asunnonostosuunnitelmia.

”Koronatilanne on myös siirtänyt runsaasti työntekijöitä etätöihin. Lisätilan tarve näkyy muun muassa siinä, että isompia perheasuntoja on kysytty aiempaa enemmän. Asumisoikeusasuminen on turvallinen ja edullinen vaihtoehto vuokra-asumiselle, ja tietoisuus siitä on selvästikin lisääntynyt”, kertoo Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 1. varapuheenjohtaja ja TA-Asumisoikeus Oy:n toimitusjohtaja Esa Mustonen.

Suomessa oli vuodenvaihteessa yli 50000 asumisoikeusasuntoa 48 eri paikkakunnalla. Niiden käyttöaste eli asuttujen asuntojen osuus koko asuntokannasta on aina ollut korkea ja hipoo helmikuun tilastoissa jo 99 prosenttia, tiedotteessa todetaan. Vapaita asuntoja on liian vähän ja lisärakentamiselle olisi vahva tilaus.

”Uusista asunnoista on huutava pula. Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n jäsenyhtiöidenolisi mahdollista käynnistää heti noin 1200 asunnon uudistuotanto. Lisäksi noin 1100 asunnon peruskorjaus olisi mahdollista käynnistää heti tai viimeistään koronarajoitusten päätyttyä”, arvioi Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry:n 2. varapuheenjohtaja, Avain Asumisoikeus Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Elias Kiviranta.

Suomen Asumisoikeusyhteisöt ry (SAY) edustaa asumisoikeusasuntoja omistavia yhteisöjä. SAY:n jäsenyhteisöt omistavat noin 99 prosenttia Suomen yli 50000 asumisoikeusasunnosta, joissa asuu yli 100000 asukasta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asumisoikeusasuntojen kysyntä on räjähtänyt koronan tuoman epävarmuuden myötä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat