Kokeile kuukausi maksutta

Helen aikoo etsiä uusia ratkaisuja energia­kilpailun voittajien kanssa: ”Ei voi ajatella niin, että kaikki viisaus asuisi meillä”

Anni Sinnemäki uskoo, että uusien ehdotusten myötä Salmisaaren voimalaitoksen hiilestä voitaisiin luopua jo ennen vuotta 2029. Laki kieltää käytön sähkön ja lämmön tuotannossa vuonna 2029.

Helenin Salmisaaren voimalaitos tuottaa lämpöä kivihiilellä. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) pitää Helsinki Energy Challenge -kilpailun tuloksia erittäin hyvinä.

”Olen valtavan tyytyväinen ja innostunut. Mukana on monikansallista ja monialaista osaamista. Uskon, että tulevilla ratkaisuilla on vaikutusta paitsi Helsinkiin, myös meidän ulkopuolelle”, Sinnemäki sanoo.

Helsinki palkitsi tiistaina neljä ehdotusta kilpailussa, jossa etsittiin ratkaisuja kivihiilen korvaamiseksi kaukolämmön tuotannossa. Kaupunki sai yli 250 ehdotusta 35 maasta, ja pääpalkinto, miljoona euroa, jaetaan neljän työryhmän kesken.

Ehdotuksia ei sellaisenaan lähdetä panemaan toimeen. Voittajaehdotukset antavat kuitenkin osviittaa siitä, miltä Helsingin kaupungin lämmöntuotanto voi näyttää, kun kivihiilen polttaminen vuonna 2029 loppuu.

Ehdotusten perusteella voi kuitenkin sanoa jotain pääpiirteitä tulevasta kivihiilettömästä kaukolämmön tuotannosta. Ensinnäkin kivihiiltä ei korvata yksittäisellä jättimäisellä laitoksella, vaan tuotannosta tulee hajautettua. Järjestelmä yhdistää monia eri tuotantoteknologioita, mutta lähes poikkeuksetta kaikki finaaliin päässeet ehdotukset näkivät erilaisilla lämpöpumpuilla merkittävän roolin.

Laki kieltää kivihiilen 2029

Laki kieltää kivihiilen käytön sähkön ja lämmön tuotannossa vuonna 2029. Sinnemäen mukaan voittajaehdotukset tarjoavat hyvin välineitä päästä tähän aikaraamiin. Hän uskoo, että Salmisaaren voimalaitoksen hiilestä voitaisiin luopua jo ennen vuotta 2029.

”Muutoksen läpivienti tulee kuitenkin olemaan iso työ. Emme saa neljää valmista ehdotusta kaupan hyllyltä, vaan niiden pohjalta kehitetään uusia toimintatapoja.”

Kaupungin on mietittävä myös energiantuotannon tulevaisuuden markkinamallia. Tulevaisuudessa esimerkiksi taloyhtiöt tai kauppakeskukset voisivat myydä maalämpöpumppujensa tuotantoa kaukolämpöverkkoon.

Tämä horjuttaa Helenin monopolia lämmöntuotannossa. Pormestari Jan Vapaavuori (kok) sanoi HS:n haastattelussa tiistaina, ettei halua spekuloida asialla liian pitkälle, mutta uskoo, että uudenlaista kilpailua tulee. Vapaavuoren mukaan myös Helenin omistajaohjaus kiristyy.

”Meidän pitää omistajana ottaa ison energiastrategian ja -vision pohtiminen omiin käsiin”, Vapaavuori sanoo.

Myös Sinnemäen mielestä kaupungin pitää käydä keskusteluja aiempaa aktiivisemmin.

”Olemme sellaisessa murrosvaiheessa päästöttömän lämmöntuotannon suhteen, jossa on tärkeää kirkastaa tavoitteita.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helen aikoo etsiä uusia ratkaisuja energia­kilpailun voittajien kanssa: ”Ei voi ajatella niin, että kaikki viisaus asuisi meillä””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat