Kokeile kuukausi maksutta

Purkupihalle toimipiste Tampereelle – toimintaa jo seitsemällä paikkakunnalla

Laajentumisen myötä Purkupihalla on toimistot Tampereen lisäksi Lahdessa, Helsingissä, Porissa, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Tampereelle avatun uuden toimipisteen varustelutyöt ovat käynnissä ja uusi yksikkö laajentaa yhtiön asbesti- ja haitta-ainepurku liiketoimintaa. (Kuva: Purkupiha)

Massiivi- ja haitta-ainepurkamiseen sekä rakennusmateriaalien kierrättämiseen erikoistunut Purkupiha Group vahvistaa valtakunnallista palveluverkostostoaan. Tampereelle avatun uuden toimipisteen varustelutyöt ovat käynnissä ja uusi yksikkö laajentaa yhtiön asbesti- ja haitta-ainepurku liiketoimintaa. Yhtiön tavoitteena on kasvattaa Tampereen toimipisteestä noin 20 henkilöä vakituisesti työllistävä yksikkö.

Purkupiha on kasvanut viime vuosina sekä yritysostoin että orgaanisesti. Edellinen kasvuloikka on vajaan vuoden takainen yritysosto, jossa Jyväskylän ja Oulun seuduilla toimiva JT Asbesti tuli osaksi Purkupiha konsernia.

Laajentumisen myötä Purkupihalla on toimistot Tampereen lisäksi Lahdessa, Helsingissä, Porissa, Lappeenrannassa, Jyväskylässä ja Oulussa.

”Uusi toimipiste parantaa palveluvalmiuttamme erityisesti isännöitsijöiden, rakennus- ja LVI urakoitsijoiden sekä kiinteistöjen omistajien suuntaan”, kertoo Tampereen toiminnasta vastaava työnjohtaja Henri Nevalainen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Purkupihalle toimipiste Tampereelle – toimintaa jo seitsemällä paikkakunnalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat