Rakennus- ja sisustustarvikekaupan alalla kauppojen ovet pysyvät auki myös mahdollisten liikkumisrajoitusten tullessa voimaan, lupaa rakennus- ja sisustuskaupan yhdistys RASI ry.
Perusteena on, että rautakaupoissa myydään huoltovarmuuskriittisten tuotteiden lisäksi erilaisia välttämättömyyshyödykkeitä kotien turvallisuuden ja terveysturvallisuuden takaamiseksi. Laaja rautakauppaverkosto valmistautuu samalla toimimaan ennakkotilausten noutopaikkoina ja siten tasaamaan pakettitoimitusten arvioitua ruuhkautumista.
”Rautakaupan valikoimasta iso osa on välttämättömäksi katsottavia tuotteita, joilla varmistetaan kodin ja asumisen turvallisuus. Tämä on tärkeä muistaa myös liikkumisrajoitusten aikana. Sen vuoksi toimialamme kaupat pidetään auki niidenkin aikana”, kertoo RASIn toimitusjohtaja Minna Liuksiala.
”Rautakaupoissa asioi myös yritysasiakkaita, kuten remontti- ja rakennusalan ammattilaisia, puutarhureita ja metsureita. Siksi on luonnollista, että rautakauppa pysyy auki turvatakseen heidän toimintansa jatkumisen”, hän lisää.
Rautakauppojen aukiolosta on viime päivinä ollut hämmennystä, sillä hallituksen kaavailemat liikkumisrajoitukset pakottaisivat monet vähittäiskaupat sulkemaan ovensa.
Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa
4 vastausta artikkeliin “Rautakaupat pysyvät auki myös mahdollisten liikkumisrajoitusten aikaan”
Kyllä me ollaan onnekkaita, kun K ja S ketjun kolhoosimyymälöistä sekä Alkosta ei saa koronaa, mutta erikoiskaupasta voi saada…. uraa uraa vasemmistohallitus!
”Rautakauppojen aukiolosta on viime päivinä ollut hämmennystä, sillä hallituksen kaavailemat liikkumisrajoitukset pakottaisivat monet vähittäiskaupat sulkemaan ovensa.”
Ei kai liikkumisrajoitukset ovia pakota sulkemaan, vaan ne vain kieltävät kulun kauppaan esitettyjen viiden kaupungin alueella, mikä todennäköisesti kutistaisi asiakasmääriä – sikäli kun ihmiset edes tietävät, mitä rajoituksia milloinkin on voimassa. Suomessakin on merkittävä joukko ihmisiä, joille ei tule sanomalehteä ja jotka eivät lue netistäkään uutisia, saati lakitestejä, ja jotka eivät välttämättä edes tiedä, mitä rajoituksia milloinkin on voimassa. Jos kaupat ovat auki, osa jatkanee niissä käyntiä, vaikka tulisikin kielto kävellä kauppaan. Käytännössä rajoitukset antaisivat poliisille mahdollisuuden sakottaa 40 eurolla, jos joku jää kiinni luvattomasta kaupassa käynnistä. Tosin poliisin ylin johto on Ylelle antamassaan haastattelussa sanonut, että ensisijaisesti poliisi aikoo antaa ihmisille neuvontaa, eikä sakottaa.
Kyllä Kesko kehtaa.
Täytyisi sitten käydä hakemassa vasara ja nauloja jonkun kehyskunnan puolelta. Mikähän siinä on, kun ohjeistetut turvavälit ja maskikaan ei enää riitä. Olis kirveellä töitä!