Lip-Lap osti Savorak Laiturit – tavoitteena kotimaan kärkisija ja vientimarkkinat

Kummankin yrityksen toiminta tulee jatkumaan ennallaan ja isompia muutoksia on luvassa kesän sesongin jälkeen.

Kättä päälle. Lip-Lapin Mikko Palotie ja Savorakin Tomi Kokkonen hakevat jatkossa kasvua myös vientimarkkinoilta. (Kuva: Lip-Lap Laiturit)

Rantasalmella toimiva Savorak Laiturit on siirtynyt yrityskaupalla Lip-Lap Laiturit oy:n omistukseen. Yrityskaupan myötä tuotevalikoima laajenee ja yritysten jälleenmyyjäverkostot tulevat kattamaan koko Suomen. Tähtäimessä on nousu Suomen markkinajohtajaksi sekä jalansija Pohjoismaiden ja Euroopan markkinoilla.

Vantaalainen Lip Lap on perustettu vuonna 1965 ja yritys kehittää laituriratkaisuja jo kolmannessa sukupolvessa. Yhtiön liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa. Savorak Laiturit on perustettu vuonna 2008 ja on kasvanut merkittäväksi laiturivalmistajaksi kotimaassa.  Savorakilla on pitkä kokemus venesatamien ja esimerkiksi julkisten vierasvene-, uimala ja satamakokonaisuuksien rakentamisesta. Yhtiö tekee noin 2,4 miljoonan euron liikevaihtoa.

“Yrityskauppa tuo meille entistä enemmän lisäpotkua tulevaisuuteen. Savorak on todistanut olevansa merkittävä tekijä laiturialalla ja ottanut paikkansa yhtenä suurimmista yrityksistä alalla lyhyessä ajassa. Tässä vaiheessa kummankin yrityksen toiminta tulee jatkumaan ennallaan ja isompia muutoksia on luvassa kesän sesongin jälkeen”, toteaa Lip-Lap Laiturin myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Palotie.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lip-Lap osti Savorak Laiturit – tavoitteena kotimaan kärkisija ja vientimarkkinat”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat