Kokeile kuukausi maksutta

Koivusaaren suunnitelma etenee – Poliitikot hyväksyivät ”kaupunki-Ikean”

Koivusaaren suunnitelmat hyväksyttiin Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa.

Havainnekuvat näyttävät, miltä Ikea-tavaratalo Koivusaaressa näyttäisi, jos se toteutetaan. Kuva: Ikea

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina Koivusaarta koskevan suunnitelman ja sen mukana tulevan ”kaupunki-Ikean”.

Ikean tavaratalon on tarkoitus rakentua osittain Länsiväylän päälle ja sen toivotaan tavoittavan enemmän julkisella liikenteellä matkustavia kaupunkilaisia.

Koivusaareen on tarkoitus rakentaa tavaratalon lisäksi myös merellinen asuinalue. Asuintalot nousisivat noin 5–7 kerroksen korkeuteen ja sijoittuisivat niemenkärkiin molemmin puolin Länsiväylää siten, että saaren sisäosiin muodostuisi suojattuja ja mittakaavaltaan pienehköjä pihatiloja.

Kaikista asunnoista ja työpaikoista on määrä olla alle 600 metrin etäisyys Koivusaaren metroasemalle.

Lähialueiden asukkaat ovat aiemmin olleet merentäyttöjä ja pitkään jatkuvia rakennustöitä vastaan. Ikean on pelätty tuovan pysäköintiongelmia asuinkaduille. Seuraavaksi Koivusaaren suunnitelmat etenevät kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Koivusaaren suunnitelma etenee – Poliitikot hyväksyivät ”kaupunki-Ikean””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat