Kokeile kuukausi maksutta

SKVL ennustaa asuntomarkkinoiden vakautuvan – uudempien tilavien kotien kysyntä kasvaa

Suomen kiinteistönvälitysliiton toimitusjohtaja kritisoi lainakattoa sekä Digi- ja väestötietoviraston toimintaa.

Kuva Mika Ranta HS

Suomen kiinteistönvälittäjät ry:n (SKVL) asuntomarkkinaennusteen mukaan yli vuoden jatkunut myyjien haluttomuus myydä on taittunut selvästi, ja markkinoille on tullut lisää tarjontaa. Vilkas kaupankäynti pitää kuitenkin edelleen kokonaistarjonnan normaalia niukempana, ja nopeimmin kaupaksi menevät hyväkuntoiset uudemmat asunnot.

”Aasuntomarkkinat eivät ole sakkaamassa, sillä piristyvä työllisyys ja alhaiset korot tukevat erittäin vahvaa kysyntää. Myös TIlastokeskuksen julkaisema kuluttajien asunnon ostoaikomus on historiallisen korkealla. Uskomme, että kesähelteet ovat hiukan rauhoittaneet alkukesän kiivainta kaupankäyntiä. Kun sää palaa normaaliin, kauppa hyppää jälleen huippululkemiin”, sanoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.

Mökkien kysynnän selvän kasvun arvioidaan jatkuvan edelleen tänä vuonna. Ennusteen mukaan sekä kauppamäärät että hinnat ovat noin kolmen prosentin nousussa edelliseen neljännekseen verrattuna.

Loma-asuntojen ostajat haluavat rantaa, hyvät kulkuyhteydet sopivasta asuinpaikasta ja ympärivuotiseen käyttöön sopivan kohteen. Myös remointoitaville rantakohteille on kysyntää, mutta hinnat niiden osalta eivät ole nousussa. Rantatonttien kysyntä on selvässä kasvussa Etelä-Suomen kunnissa ja muualla rannikkoseudulla.

Vuokramarkkinoiden odotetaan palautuvan, lainakatto vaikeuttaisi ensiostajan asemaa

Vuokra-asuntojen tarjonta on ollut runsasta koronavirusrajoitusten vuoksi, kun opiskelijat ovat puuttuneet lähes kokonaan markkinoilta. Ennusteen mukaan kesällä alkaa selvä muutos vuokramarkkinoilla, ja kysynnän nousua ennustaa jo lähes puolet SKVL:n jäsenvälittäjistä.

Uusien sopimusten vuokratason odotetaan edelleen laskevan jonkin verran kesällä. Odotettavissa on, että vuokramarkkinat normalisoituvat vuoden loppuun mennessä.

”Hyvää vuokra-asuntoa etsiville kesä tarjoaa mahdollisuuksia löytää asunto ennen kuin kysyntä on huipussaan ja vuokrat alkavat jälleen nousta, Mannerberg sanoo.

SKVL selvitti markkinakyselyssä, miten hallituksen kaavailema asuntolainojen 450 prosentin lainakatto vaikuttaisi eri puolilla Suomea. Suurin vaikutus iskisi erityisesti ensiasunnon ostajiin, joilla tulot ovat useimmiten alhaisemmat.

”Käytännössä rahat eivät riittäisi mitenkään asuntoihin, jos tuloja käytetään mittarina tällä tavalla. Merkittävin vaikutus olisi kasvukeskuksissa, joissa hinnat ovat korkeammat, mutta myös muilla paikkakunnilla vaikutuksen nähdään purevan pahasti esimerkiksi palvelualoilla työskenteleviin ostajiin käytännössä jättäen heidät asuntomarkkinoiden ulkopuolelle. Vuokratason ollessa korkea asumiskulujen lisäksi on myös haastavaa kerryttää varallisuutta, jotta pääsisi säästöillä ylittämään lainakaton rajoittaman lainan määrän”, Mannerberg sanoo.

Mannerberg kritisoi myös uudistusta, jossa Väestörekisterin toiminnot siirtyivät Digi- ja Väestötietovirastolle vuoden 2020 alussa. Erityisesti muutos koskettaa kuolinpesiä, joiden tulee hankkia virkatodistuksia, sukuselvityksiä sekä edunvalvonnan päätöksen vahvistuksia. Viiveet tässä ovat koskeneet jopa 25 prosenttia asuntokaupasta ja ovat SKVL:n kyselyn perusteella keskimäärin yli 1,5 kuukautta ja monin paikoin yli kolme kuukautta.

”Todella moni asuntokauppa on mennyt pieleen valtavien viiveiden vuoksi. Kärsijänä ovat tavalliset kansalaiset, jotka eivät voi edetä asuntokaupoissa ennen kuin esimerkiksi perunkirjat on tehty valmiiksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SKVL ennustaa asuntomarkkinoiden vakautuvan – uudempien tilavien kotien kysyntä kasvaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat