Kokeile kuukausi maksutta

Suomalainen PES-arkkitehtitoimisto voitti kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun Nanchangin teatteritalosta Kiinassa

Nanchangin eteläpuolelle rakentuvan talon on määrä valmistua vuonna 2024.

Havainnekuva Nanchangin teatteritalon julkisivusta. Kuva: PES-arkkitehdit

Suomalainen PES-arkkitehtitoimisto on voittanut kansainvälisen kutsukilpailun uuden teatteri- ja taidetalon (Nanchang Poly Grand Theatre) suunnittelusta Jiangxin provinssin pääkaupunkiin Nanchangiin, Kiinaan.

Kilpailu järjestettiin kutsuttuna tarjousmenettelynä marraskuussa 2020.

Teatteritalosta tulee keskeinen maamerkki Nanchangin eteläpuolelle Jiulong-järven viereen rakentuvalle uudelle kaupunkialueelle. Rakennuksen on tarkoitus valmistua vuonna 2024.

”Suunnitelmamme pääajatuksena on monipuolinen ja yhteisöllinen kulttuurikampus, jossa rakennus sulautuu ja avautuu osaksi sekä urbaania kaupallista ympäristöä että järvenrantamaisemaa”, kertoo kohteen pääsuunnittelija, PES-Arkkitehtien osakas Tuomas Silvennoinen tiedotteessa.

Päätoiminnot noin 35 000 neliön suuruisessa rakennuksessa ovat suuri teatterisali, pienempi monitoimiteatteri sekä koulutus- ja näyttelytilat. Suunnitelmana on ihmisvirtojen vapaa liikkuminen rakennusten väliin ja ympärille muodostuvilla kulkuväylillä ja aukioilla.

Lisäksi maan alle tulee noin 10 000 neliötä teknisiä- ja huoltotiloja sekä pysäköintialue.

Rakennuksen puujulkisivut on osittain verhoiltu keramiikka- ja lasitiiliruudukolla viittauksena Jiangxin provinssin keramiikkaperinteeseen. Samalla verhoilu suojaa rakennusta auringolta.

Wuxin oopperatalo yksi kohteista

Professori Pekka Salmisen vuonna 1968 perustamalla arkkitehtitoimistolla on ollut Kiinassa kymmeniä projekteja: kulttuuri-, asuin- ja toimistorakennuksia sekä kilpailuja ja luonnossuunnitelmia.

Merkittävimpiä Kiinassa toteutettuja kohteita ovat Wuxin oopperatalo (2012), Icon Yunduan Tower Chengdussa (2017) ja Fuzhoun taide- ja kulttuurikeskus (2018).

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomalainen PES-arkkitehtitoimisto voitti kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun Nanchangin teatteritalosta Kiinassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat