Kokeile kuukausi maksutta

Lautta­saaren uusi kaava etenee Helsingissä- Koivu­saareen 5 000 asukasta ja tuhansia työpaikkoja

Rakentamista perustellaan metroasemalla, joka helpottaa liikkumista.

Havainnekuva Koivusaareen suunnitellusta Ikean tavaratalosta. KUVA: IKEA

Helsingin kaupunginhallitus esittää valtuustolle Lauttasaaren Koivusaaren kaavaratkaisun hyväksymistä.

Kaavaratkaisun hyväksyminen valtuustossa toisi Koivusaareen 5 000 uutta asukasta ja 3 300–4 000 työpaikkaa. Rakentamista perustellaan Koivusaaren metroasemalla, joka helpottaa liikkumista. Koivusaaren etuna pidetään myös merta ja saaristoa.

Koivusaari rajautuu lännessä Espooseen ja idässä Lauttasaaren Katajaharjuun. Pohjoisessa ja etelässä on vastassa meri.

”Kaavaratkaisu koskee Koivusaaren maa-aluetta, ympäröivää merialuetta, Länsiväylää ja maapenkereitä Koivusaaren itä- ja länsipuolella. Lisäksi alueeseen kuuluvat Länsiväylän reunustat tien ja korttelialueiden välissä Katajaharjun sillalle asti”, kaupunki kuvailee tiedotteessaan.

Koivusaaren on suunniteltu muun muassa Ikea-tavaratalo.

”Koivusaaren sisäosiin muodostuu suojattuja, mittakaavaltaan ja tilan tunnultaan intiimejä piha- ja katutiloja”, esittelijän perusteluissa kuvaillaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lautta­saaren uusi kaava etenee Helsingissä- Koivu­saareen 5 000 asukasta ja tuhansia työpaikkoja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat